torstai 20. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 20: Suosikkisoundtrackisi

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkisoundtrackistani.

En ole kuunnellut kovin monen Disney-leffan soundtrackia kokonaisuudessaan, vaikka kiinnostusta kovasti olisi. Kuitenkin tänään haluan nostaa esille Prinsessa Ruususen soundtrackin, joka on paljolti poikkeuslaatuinen moniin muihin Disney-klassikoihin verrattuna. Elokuvassa käytetty sävellys on nimittäin paljon vanhempi kuin itse elokuvaa, sillä koko soundtrack on käytännössä katsoen sovitus Pjotr Tsaikovskin samannimisestä baletista. Baleteille tehty musiikki on monesti hyvinkin narratiivista, mutta sen tunnelma on kuitenkin omasta mielestäni varsin erilainen kuin tyypillisessä elokuvamusiikissa. Tämä tekee Ruususen musiikista erityisen kiinnostavaa.

Taustamusiikki onkin Ruususessa mielestäni aivan eri tavalla mukana kuin muissa Disneyn elokuvissa. Se on enemmän "irrallaan" itse elokuvasta, koska sitä ei ole sävelletty elokuvaa varten (vaikka toki musiikki on ollut selkeästi läsnä elokuvan kaikissa tekovaiheissa). Taustalla kulkevan musiikin ikään kuin tiedostaa koko ajan. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, vaan päin vastoin on mukavaa, ettei taustamusiikki sulaudu täysin osaksi elokuvaa, vaan sen kertomaa sanomaa tulee kuunnelleeksi visuaalisen osan ohella. Prinsessa Ruususen musiikki onkin hyvin ilmaisuvoimaisa, eikä ole yhtään ihme että Tsaikovskin sävellykset ovat säilyttäneet suosionsa tähänkin päivään asti.


Elokuvan laulut ovat myöskin varsin erityislaatuisia: ne on myös sovitettu baletista ja suurin osa on kuoron laulamia. Elokuvassa on melkeinpä ainoastaan yksi varsinainen "laulukohtaus" (ikoninen "Sut unessa kerran kohtasin"), muut "laulut" tuntuvat olevan enemmän osa taustamusiikkia eikä niitä korosteta samalla tavalla kuin Disneyn uudemmissa musikaalielokuvissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti