Animoitu pääsiäinen

Pääsiäispyhiä vietellessäni eksyin mietiskelemään, miten pääsiäisaiheita on käsitelty valtavirran animaatioelokuvissa. Jouluelokuvat ja -spesiaalit ovat jo ihan peruskauraa, johon toki edesauttaa runsas perinteisten joulutarinoiden määrä ja vakiintunut joulukuvasto. Pääsiäisellä on oma uskonnollinen taustansa ja lisäksi sitä juhlistetaan yleisesti kevään juhlana pupuineen ja kanoineen. Animaatiossa tai muussakaan populaarikulttuurissa pääsiäistä ei ole kuitenkaan onnistuttu kaupallistamaan samalla tavalla kuin joulua tai halloweenia, vaikka välillä sitä törmääkin vähän erikoisiin pääsiäisjuttuihin (kuten kaupassa löytämäni Autot-maailmaan tehty kirja, jossa pääsiäispupun virkaa hoiti "pääsiäiskupla"). 

Jonkin verran Hollywood-animaatioissa on pääsiäistä kuitenkin käsitelty. Pari vuotta sitten tehtiin Hop-niminen elokuva joka ainakin itselleni muistuu mieleen tarkoituksenmukaisesti pääsiäiselokuvaksi suunniteltuna koko perheen leffana. Hop on nykyaikana suosituksi tulleen tekniikan edustaja, jossa oikeita ihmisiä yhdistetään CGI-animoituihin hahmoihin. Itse en näihin elokuviin tai niiden ajatukseen ole järin ihastunut, ja Hopkin on tuttu vain pintapuolisesti. Kyseisessä elokuvassa päähenkilönä on pääsiäispupun poika, joka ei halua seuraavaksi pääsiäispupuksi vaan rumpaliksi... Ilmeisesti pupulla on sidekickinä tipuja sun muita pääsiäisjuttuja, ja pupunpapanoiden sijaan hän erittää karkkirakeita. Makoisaa. Uskallan arvata että Hop saa tahtonsa läpi eikä hän ainakaan päädy seuraamaan isänsä jalanjälkiä.

 

Hillitympää ja vähemmän vaivaannuttavaa pääsiäiskuvastoa esittelee myös Dreamworksin Viisi Legendaa -elokuva, jossa Pääsiäispupu on yksi lapsia suojelevista Legendoista. Elokuvassa esitellään hänen keväistä valtakuntaansa, jossa vähän pelottavat kävelevät munat kylpevät väreissä. Viisi Legendaa yhdistelee joutuisasti joulu- ja pääsiäisjuttuja ja sopii siis fiilisteltäväksi kumpaankin juhlapyhään, mutta senkään tarina ei varsinaisesti kietoudu pääsiäisen juhlan ympärille, ja päähenkilö Pakkasukkokaan ei läsnäolollaan nostata kevätfiiliksiä. Lisäksi Pääsiäispupun kolon ulkopuolella elokuvan värimaailma on synkähkö ja talvinen ja monet tapahtumat sijoittuvat yöaikaan, joten tiput ja rairuoho eivät ehkä tule ekana mieleen.

Viiden Legendan Pääsiäispupu rikkoo ajatusta lällystä hyväntekijästä, Hopissa pääsiäispupun poika E.B. on konventionaalisempi.

Kaksi edeltä esiteltyä tarinaa esittelee länsimaista, varsin kaupallista kuvaa pääsiäisestä. Itselleni todellinen pääsiäiselokuva on kuitenkin Dreamworksin Egyptin Prinssi, joka kertoo Mooseksen tarinan. Uskonnontuntinsa käyneet tietävätkin, että Mooses-tarinan pohjalta vietetään juutalaisten pääsiäistä, joka edelleen on yhteen kietoutunut kristillisen pääsiäisperinteen kanssa. Suomessakin tämä on tiedostettu ja Egyptin Prinssi tulee usein telkkarista pääsiäispyhien aikaan.  Elokuva on todella vaikuttava ja se yhdistelee hienosti musikaalia ja synkkää tarinaa. Toisaalta on ymmärrettävää, ettei elokuva tummanpuhuvine väreineen ja orjuudesta ja kuolemasta kertovine tarinoineen oikein istu juhlaan, joka liitetään kevääseen ja iloon. Ainakaan jos ei jaksa jatkuvasti miettiä teologisia syntyjä syviä niin kuin allekirjoittanut :D

Pääsiäiselokuvia ei valtavirran animaation maailmassa montaa ole, ja niidenkin "pääsiäis"-status on jokseenkin kyseenalainen. Alkuperäiseen pääsiäisen passiotarinaan ei ole yksikään iso animaatiostudio uskaltanut tarttua, ja ei ole vaikea nähdä miksi. Kärsimystä painottavaa tarinaa olisi vaikea visualisoida koko perheelle sopivasti, ja mukaan tulisi lukuisia tulkinnallisia ongelmia, kuten esimerkiksi se, halutaanko Jeesuksen elämään historiallinen vai teologinen ote jne. Muutenkin niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin uskonto on kuuma peruna ja tästä aiheesta olisi vaikea tehdä elokuvaa joka vetoaisi erilaisiin yleisöihin. Uskonnollista animaatiota on toki tehty ja sen parista löytyisi varmasti useampikin passiofilmi, mutta mikään valtavirran studio tuskin aiheeseen tulee koskaan tarttumaan.

Teoriassa olisi kuitenkin varmaan mahdollista tehdä animaatioelokuva, jossa olisi mukana sekä pääsiäisen erityinen sanoma pimeyden muuttumisesta valoksi että iloa ja lämpöä joka sopii koko perheen elokuvaan. Pääsiäisen sanomaan kuuluvat vastakkainasettelut, kuolema – elämä, suru – ilo, kaipaus – jälleennäkeminen. Nämä teemat ovat toistuneet animaatioelokuvissa kautta aikojen (eikä vähiten valekuolema-tropen ansioista), ja varmasti taitava tarinankertoja osaisi mallailla niistä toimivan pääsiäisleffan ilman symbolisia uhreja, osoituksia ihmisten pahuudesta sun muita hardcore juttuja. Lisäksi ainakin täällä pohjoisessa pääsiäiseen liitetään myös noidat, joista voisi saada mielenkiintoisen aiheen elokuvaan. Hei animaatiostudiot, tässä olisi kuulkaa paljon parempi sauma uuteen hittiin kuin joku Ice Age 5 tai muu pystyyn kuolleen leffasarjan jatko-osa.

No, tämän vuoden osalta pääsiäinen on ohi, mutta kevät on vasta alussa! Se onkin monille ihanaa aikaa ja kevään ylistyksiä löytyy onneksi monesta animaatiofilmistä.  Bambi 2 -elokuvassa on mielestäni suloinen kevätlaulu, jota jaksaa kuunnella jopa minä vaikka kärsinkin aina tähän maaliskuuhun osuvasta kevätväsymyksestä ja ylensä lobbaan syksyfiilistelyn puolesta.

Ensisilmäyksellä: Zootropolis - Eläinten kaupunki

Tänä vuonna tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan peräti kaksi Disneyn kokopitkää elokuvaa: nyt keväällä valkokankaille saapui Zootropolis (Zootopia) ja talvella ennen vuodenvaihdetta pääsemme Moanan matkaan Polynesian saarille. Maaliskuu on perinteisesti ollut Disney-ensi-iltojen aikaa täällä Suomessakin, joten poikkeuksellisesti Zootropolis sai ensi-iltansa täällä samaan aikaan kuin Yhdysvalloissakin. Moanaa joudumme todennäköisesti odottelemaan ensi kevääseen asti ja toivomaan, että vältymme suurimmilta spoilereilta!

Zootropolis-elokuvan keskushenkilönä toimii tuore konstaapeli Judy Hopps joka saapuu Zootropoliksen kaupunkiin tullakseen ylvääksi lain puolustajaksi – ja päätyy kirjoittamaan parkkisakkoja, koska ensimmäistä jänispoliisia ei pidetä sopivana tositoimiin. Toiseksi päähenkilöksii nousee kettu ja pikkurikollinen Nick Wilde joka niin ikään on kärsinyt lajiinsa liitetyistä ennakkoluuloista. Kaksikko päätyy yhdessä selvittelemään mystisten katoamistapausten vyyhtiä. Elokuvsn todelliseen keskiöön nousee kuitenkin koko Zootropoliksen yhteiskunta, joka pyrkii rauhalliseen yhteiseloon eri lajien kesken mutta jota varjostaa eläinkunnan synkkä historia, jossa pedot pyydystivät saaliseläimiä.

Zootropolis on puhdasverinen faabeli, eli tarina jossa eläimien kautta kuvataan ihmisten ongelmia ja tapoja. Jo elokuvan alkumetreillä hämmästyin sen suorasukaista poliittisuutta. Judyn päätyminen parkkipirkkohommiin sen takia, ettei hänen uskota olevan soveltuva varsinaisiin poliisin tehtäviin, peilautui mielessäni nopeasti Haruki Murakamin 19Q4 -romaanissa vastaantulevaan naispoliisiin, joka on miesvaltaisessa poliisilaitoksessa kokenut täysin saman kohtalon kuin Judy. Muutenkin elokuva käsittelee politiikkaa lastenelokuville ihan uudenlaisella tavalla: kaupunginjohtaja Lionhart puhuu vaaleista ja äänestäjien haalimisesta ja päätyy peittelemään arkaluontoista tietoa säilyttääkseen oman asemansa. Niin ikään Bellwether haluaa tehdä Judysta poliisilaitoksen kasvot korostaakseen saaliseläinten asemaa pysyäkseen näin itse tiukemmin vallan kahvassa. 

Vaikka Zootropoliksen todellinen temaattinen ydin liittyy stereotypioiden vastustamiseen ja siihen, ettei ketään voi leimata viiteryhmänsä perusteella, niin itseäni kiehtoo enemmän juurikin elokuvan tapa käsitellä vallan tematiikkaa eri tavoin. Petoeläimet muodostavat Zootropoliksessa kymmenen prosentin vähemmistön, mutta heillä annetaan ymmärtää olevan käsissään huomattava poliittinen valta (Lionhart on elokuvan alussa kaupunginjohtaja ja esimerkiksi poliiseista valtaosa on petoeläimiä). Omaan asemaansa nimellisenä apulaiskaupunginjohtajan turhautunut Bellwether haluaa ottaa vallan takaisin saaliseläinten enemmistölle, silläkin hinnalla että se vaatii petoeläinten lavastamisen kyvyttömiksi elämään sivistyneessä yhteiskunnassa. Omanlaistaan valtaa on taasen mafiosomaisella Mr. Big -päästäisellä, jota pelkäävät kaikenkokoiset eläimet ja joka toimii niin kuin itselleen parhaaksi näkee. Samoin elokuva ottaa kantaa myös median valtaan yhteiskunnassa.

Zootropoliksen hahmokaartia. Elokuvassa on mukavia naishahmojakin,mutta jostain syystä Judy on ainoana päässyt tähän kuvaan.

Vertauskuvallinen eläintarina on Disneyltä oiva veto, sillä se voi kommentoida yhteiskunnan ongelmia sitomatta niitä liiakseen tietynlaiseen kontekstiin, tekemättä elokuvastaan liian osoittelevaa taikka ajankohtaansa sidottua. Saaliseläin-petoeläin -jaottelua tai eri nisäkäslajeihin liittyviä ennakkoluuloja ei ole tarkoituskaan pyrkiä suoraan rinnastamaan oman yhteiskuntamme ilmiöihin, vaikka kuten edellä totesin niin inspiraatiota hahmojen kokemalle syrjinnälle on varmasti etsitty ihan tosielämästä. Toki, ylikierroksilla käyvässä amerikkalaisessa Disney-keskustelussa on jo ehditty miettiä että onko poliittisesti korrektia esittää, että vähemmistönä toimivat petoeläimet kuvataan taantumassa villeiksi...

Mielestäni on aivan ihanaa kun elokuvassa on paljon pureskeltavaa ja tältä osin Zootropolis tarjoaa kyllä täyslaidallisen! Käsikirjoituksellisesti tarina on mielestäni vähän turhankin nopeatahtinen ja elokuvassa sahataan eri paikkojen välillä aika tiuhaan tahtiin. Tarina ja sanoma eivät olisi kärsineet hienoisesta yksinkertaistamisesta ja vauhdin hidastamisesta. On valitettavaa huomata, että nykyajan animaatioteollisuudessa halutaan helposti kikkailla uusilla teknisillä tempuilla ja tehdä elokuvan miljööstä ja maailmasta niin rikas, että resursseja ei haluta käyttää samalla tavalla vahvan, selkeäpiirteisen juonen kehittelyyn. Yksinkertaisten asioiden merkitys tuntuu jäävän studioiden kunnianhimon jalkoihin tänä aikana jolloin animaatioteollisuudessa on enemmän kilpailua kuin koskaan. Vaikka elokuvan sanoma on tärkeä, niin itseeni vetoaa eniten taitavasti rakennettu, tarpeeksi yksinkertainenkin tarina, eikä Zootropolis kokonaisuutena onnistu liikuttamaan itseäni liiemmin. Välillä käy mielessä että Zootropoliksessa on vähän liikaakin tarjottavaa yhdelle leffalle.

Animaatiollisesti elokuva on Disneyltä nykyään odotettavissa olevaa korkeaa laatua, eläimien pieniä eleitä ja ilmeitä varmasti jaksaa ihastella (Judyn korvat!) Ehkä parasta Zootropoliksessa kuitenkin on se, että se onnistuu yllättämään. Ennakkotiedot elokuvasta saivat varmasti monet miettimään lafkan edellistä yritystä tehdä tarina eläinten yhteiskunnasta, joka oli selvästi studion heikoimpiin kuuluva Pikku Kananen, eikä varmasti kukaan olettanut elokuvan olevan niin selkeästi yhteiskunnallinen. Jos Zootropolis onnistuu lyömään läpi myös "kansan syvissä riveissä" niin ehkä se auttaa murtamaan varsin pinttynyttä ajatusta Disneyn klassikoista ainoastaan satuelokuvina.

En aina kommentoi elokuvien dubbeja, koska mielestäni isojen yhtiöiden suomidubit ovat lähtökohtaisesti tasalaatuisia. Zootropoliksen suomidubbi oli positiivinen yllätys sen osalta, että Iina Kuustonen sopi oikein hyvin Judyksi eikä kuulostanut ollenkaan kuluneelta valinnalta. Mutta ai että inhosin Gazellen ääntä! Olen täällä blogistanian kylillä jo kulkenut ihmettelemässä, että oliko hänenkin äänensä Kuustonen kun hän kuulosti ihan Judylta. No ei ollut, mutta silti koko Gazelle jäi ärsyttämään :D

PS. Jos ette ole vielä ehtineet niin käykää kurkkaamaan nyt.fin artikkeli elokuvien lokalisaatiosta! Ihan tosi mielenkiintoinen tuo ajatus siitä, että kuinka pitkälle tuossakin voidaan mennä. Voisin joskus kirjoittaa aiheesta tänne blogiin jos keksin jotain selkeitä mielipiteitä asiaan.