lauantai 25. tammikuuta 2014

Ajatuksia: Frozen - Huurteinen seikkailu (2013)


"Pitäisin itseäni lemmentohtorina."

Kävin katsomassa Frozenin toiseen kertaan ennen vuodenvaihdetta. Kerrottakoon, että ennen elokuvan ensi-iltaa minulla ja ystävälläni oli ollut kauhea spekulaatio ja hypetys meneillään Frozenista, ja sanoisin odotusten olleen varsin korkealla. Kuitenkin Disneyn yrittäessä trailereissa tyrkyttää Frozenia suorastaan Leijonakuninkaan veroisena teki meikäläisen mieli huudella jarruja jo pohjaan: uutta Leijonakuningasta ei ole eikä tule! Miksei ne voi mainostaa jotakin välistä Kaunottaren ja Hirviön veroisena, kyseinen raina kun on itselleni paljon vähemmän tunteita herättävä kuin leijonain Hamlet.

No mutta, takaisin Frozeniin. Nimivalinta ylipäätään oli mielestäni ihan siedettävä, ehkä vähän mitäänsanomaton mutta eipä nimi elokuvaa pahenna. Suomentamatta jättäminen ja omituisen alaotsikon lisääminen sen sijaan oli mielestäni typerä ratkaisu, en tiedä onko siitä sitten vastuussa maahantuojat vai onko käsky käynyt Amerikan päässä. Itselleni huurteinen ei saa aikaan niin vahvaa "kaljamielikuvaa" kuin ilmeisesti joillekin muille, mutta "huurteinen seikkailu" ei vain käy omaan järkeeni. "Huurteinen" ei ole vain oikea sana kuvailemaan elokuvaa, jossa ollaan joo kylmissään mutta myöskin tehdään puhuvia lumiukkoja, viis veisataan iskän sanoista, melkein mennään naimisiin kahdesti, revitellään pitkästä aikaa ulkoilmassa ja pelastetaan kuningaskunta ja pari siskoakin samalla.

Frozenista jää päällimäisenä mieleen ehkä ensimmäiseksi jotkin jokseenkin epä-Disneymäiset juonenkäänteet, musiikin vahva rooli ja huikeat lumimaisemat. Vaikka menestyneen Kaksin karkuteillä-elokuvan vaikutus näkyy joissakin Frozenin kohdalla tehdyissä ratkaisuissa, omasta mielestäni nämä kaksi elokuvaa eivät muistuta liikaa toisiaan. Hahmojen ulkonäköihin olisi ehkä voinut toivoa lisää kokeilevuutta, ja kieltämättä "pääsy suljetusta tilasta avaraan maailmaan" -trope yhdistää näitä kahta vähän turhankin voimakkaasti. Myös Kristoffin ja Annan kanssakäymisestä voi nähdä alluusion Flynnin ja Tähkäpään vastaavaan. Toisaalta, kuten kirjoitin jo Notre Damen kellonsoittajaa käsittelevässä postauksessa, "kaiut" toisista yhtiön elokuvista eivät ole tavattomia muissakaan Disneyn elokuvissa, kuten näemme Frozenin kohdalla vielä myöhemminkin.

Frozenin piristävä erilaisuus on siinä, että se ottaa hahmojen välisiin suhteisiin varsin kiinnostavia näkökantoja. Itse olen myös vähän sitä mieltä, että tähän myös liittyvät elokuvan suurimmat sudenkuopat. Kuten elokuvan loppukin voimakkaasti korostaa, Arendelin prinsessojen Annan ja Elsan välinen sisaruussuhde on elokuvan suola, ja tarina kietoutuu paljolti sen ympärille. Annan olemus ja persoona tulee elokuvassa vahvasti esille, mutta häntä tasapainottava Elsa jää ehkä turhan vähänkin huomiolle. Elsa tuntuu lähes koko elokuvan ajan (lukuunottamatta "Taakse jää"-kohtausta) olevan pelon ja huolen vallassa, ja hänestä ei nähdä kovin paljoa tämän puolen lisäksi. Tämä jättää Elsan hahmon hieman ohueksi. Elsan ja Annan suhdekin olisi voinut kaivata jotain syvyyttä: luulisi että Anna olisi katkeroitunut enemmän siitä "ulos jättämisestä", jonka hän oli suhteessaan Elsaan kokenut.

Frozenin kiintoisa hahmokaarti
Prinssi Hans, elokuvan yllättäjäpahis, on hieno hahmo joka ei oikeastaan pääse oikeuksiinsa elokuvan aikana. Hänen karmivuutensa perustuu osaltaan hänen hyviin näyttelijätaitoihinsa ja kykyynsä manipuloida muita. Kiinnostavaa on kuitenkin, että toisin kuin lukuisat muut Disney-pahikset, Hans ei ole persoonaltaan mitenkään äärimmäisen inhottava ihminen: vaikka suurin osa Hansin kohteliaisuudesta ja mukavuudesta on elokuvassa teeskentelyä, on myös huomattava, että hän kohtelee Annaa ystävällisesti jo ennen kuin saa tietää tämän olevan Arendelin prinsessa. Samoin hän kohtelee Arendelin asukkaita avokätisesti silloinkin, kuin Elsa tai Anna ei ollut todistamassa hänen käytöstään. Vaikka narratiivisesti tämä on tärkeää, sillä se pitää yllä Hansin kulissia katsojalle, niin minusta se myös osoittaa että hän on perusluonteeltaan ihan mukava heppu.

Muutenkaan Hans ei osoita toimissaan sadismia tai psykopatiaa: hänhän itse mainitsee että olisi mielummin nainut Elsan kuin joutunut tappamaan hänet. (Hans muuten mainitsee tavanneensa Elsan, mutta missä yhteydessä? Tämähän ei suuremmin vieraile linnan ulkopuolella!) Luulisin hänen "hienotunteisen" luonteensa olevan syy, miksi koen Hansin vaikeana ja ristiriitainen hahmona. Häntä voisi pitää "uskottavampana" pahiksena jos hän olisi ehtinyt olla pahiksen roolissaan kauemmin elokuvan aikana, tai jos hänen epätoivoiseen vallantavoitteluunsa olisi tarjoiltu selityksiä. Toisaalta elokuvan muut teemat eivät olisi antaneet tilaa hänelle ja hänen tarinalleen. En liene muuten ainoa, joka näki Hansissa voimakkaan linkin Leijankuninkaan Scariin kohdissa, jossa hän teennäisesti suri Annan kuolemaa ja jossa hän uskotteli Elsan tappaneen Annan.

Elokuvan neljänneksi päähenkilöksi jää Kristoff, jonka rooli elokuvassa jää pääasiallisesti Annan avustajaksi. Kristoffin ja Annan orastava romanssi vetosi itseeni aika tavalla kaikessa surkuhupaisuudessaan: Kristoffin osoitetaan selvästi mieltyvän Annaan jo heidän taipaleensa alkumetreillä, ja hänen näytetään kantavan kovasti huolta Annan hyvinvoinnista. Anna sen sijaan näyttää viis veisaavan Kristoffista, oikeastaan ainoa osa missä hänen näytetään kyllä pitävän tästä (ennen aivan loppua) on kohtaus, jossa Kristoff kuvailee perhettään. Eihän Anna edes pidä Kristoffia potentiaalisena pelastajana ennen kuin lumiukko Olaf sattuu hänet mainitsemaan! Parin puutteellinen vuorovaikutus on ehkä romantiikannälkäisemmille liian vähän, mutta fokuksen ollessa sisarusrakkaudessa se ei omasta mielestäni ole kovin olennainen puute. Lisäksi Kristoffin epäitsekäs käytös tekee omasta mielestäni elokuvasta omalla tavallaan romanttisenkin. (Myönnetään, ehkä olen vain liikaa Kristanna-shippaaja.)

Sidekick-hahmot, Olaf ja Sven, olivat mielestäni suhteellisen onnistuneet. Sven ei vienyt liikaa huomiota ja Olaf oli muuten vain hurmaava hahmo, jonka jutut naurattivat. Toki myönnän hänen epäolennaisuutensa juonen kannalta, mutta hän ei ole järin ärsyttävä, vaikkakin hänen esittämänsä laulu on varsin turhanpäiväinen. Frozen onkin vahvasti musikaalielokuva. Itse pidin kyllä musiikista pääosin mutta lauluihin en erityisemmin ihastunut. Alun "Jääsydän" on kyllä kieltämättä tyylikäs aloitus ja suosikkibiisini leffasta, toimii tosin paremmin suomeksi kuin englanniksi. "Lumiukko rakennettaisiinkos?" ja "Ovet auki on" ovat narratiivisesti tärkeitä, joten niiden läsnäolo elokuvassa on oikeutettu. "Ensi kertaa ikuisuuteen" ei ole tarinan kannalta yhtä merkittävä mutta ihan mukava luritus joka avaa meille Annan hahmoa. Kristoffin oma laulupätkä oli myös hyvä. "Vinksin vonksin" sen sijaan... Olisi voinut jättää väliinkin. Toisaalta kyseessä on eräänlainen musiikkinumero joka johdattelee pois elokuvan "sisarusrakkaus"-lopetuksesta, ja se toimii samanlaisena hämäävänä elementtinä niin kuin esimerkiksi Weseltonin herttuan hahmokin.

Frozen on kihisevä soppa, joka sisältää kiinnostavia hahmoja ja teemoja, ehkä vähän liikaakin. Itsehän siis pidin elokuvasta kovasti, vaikka toki myönnänkin että se sisältää vähän turhan paljon elementtejä ja kokonaisuus voisi olla eheämpikin. Mielestäni Frozenin etuihin lukeutuu erityisesti "välirikko"-tropen välttäminen, sillä kyseinen juonikuvio toistuu Disneyllä tiuhaan, onhan se omiaan luomaan draamaa. Myös "henkiinherääminen" toimii tässä elokuvassa saumattomasti, ja onpa siinä jotain kovin sadunomaistakin. Annan sulamista seuraavaa selittelyä on moitittu kovasti, mutta itseäni kyseinen lyhyt sananvaihto ei niinkään häirinnyt.

Originaaliäänillä elokuva on toistaiseksi näkemättä, mutta mielestäni dubbaus on oikein onnistunut elokuvassa. Ainoastaan Tuukka Leppänen Hansina on ainoa joka kaihertaa minua hieman, liekö syynä Tuukan hieman turhan korkeahko ääni vai se, että nettisarjassa "Barbie: Life in the Dreamhouse" Tuukka dubbaa sitä täydellistä poikaystävää eli Keniä, ja mielessäni juuri tämä rooli yhdistyy hänen ääneensä... :D

Mutta niin, kuten ajatuksenvirrasta varmaan selvisikin, minusta Frozen lunastaa sen hypetyksen joka siihen on kohdistettu. Pidin elokuvasta kovasti jo ensimmäisellä katselukerralla, ja toinen kerta vei yhtä lailla mukanaan. Voin hyvinkin kuvitella että tämä kestää myös ajan hammasta juuri samoin kuin vanhemmatkin Disneyn klassikot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti