Ensisilmäyksellä: Notre Damen kellonsoittaja (1996)

"Auta, oi Luoja, kun muut auta ei"

Notre Damen Kellonsoittaja kuuluu niihin varsin ikonisina pidettyihin Disneyn klassikoihin, joita en ole lapsuudessani koskaan nähnyt. (Kakkososan olen kyllä kertaallen nähnyt lapsena, mutta siitä en edes muista mitään, ehkä ihan hyvä vaan) Saatuani DVD:n joululahjaksi oli vihdoin aika tutustua tähän yhtenä Disneyn synkimmistä pidettyyn klassikkoon. Vaikka olin joitakin Kellonsoittajan kappaleita kuullut ennestäänkin, niin kyllä upea "Notre Damen kellot" pysäytti heti alussa...! Kuoroja ja kellosoundeja,  meitsi kyllä tykkää!

Notre Damen Kellonsoittajan synkkyyttä ei kyllä ole turhaan mainostettu. Huomasin ahdistuvani monissa kohdissa, erityisesti Houkkien juhla ja lopun taistelukohtaus olivat erityisen vaikuttavia. Miellän itseni tyypillisesti Disneyn kevyempien klassikoiden, kuten Aladdinin tai Herkuleksen faniksi, ja siksi Kellonsoittajan draamallisuus ja synkkyys tuntui välillä vähän vieraalta. Tämä ei tietenkään ole huono asia: mielestäni on hienoa, että Disney on ottanut käsittelyyn tarinan, joka käsittelee niinkin perustavanlaatuisia aiheita kuin Kellonsoittaja.

Juoni ja käsikirjoitus toimivat. Alussa tarinan kulkua on vaikea hahmottaa - Kellonsoittaja kun ei ole aivan yhtä tarinavetoinen kuin perinteisiin satuihin perustuvat elokuvat vaan siinä on alussa romaanille tyypillistä pohjustusta ja hahmojen esittelyä, sanoisin  itse tarinan alkavan vyöryä eteenpäin vasta sitten kun Quasimodo auttaa Esmeraldaa pakenemaan. Tämä ei tee elokuvalle hallaa vaan alun hapuilevuus toimii hyvin vastapainona elokuvan lopun valtavalle jännitteelle.

Siinä ne sitten on: Notre Damen kellot

Erityisen positiivisena piirteenä pidän elokuvan inhimillisiä ja samaistuttavia hahmoja. Quasimodo on ujoudessaan ja epävarmuudessaan hyvin aidon oloinen, ja hänen epäitsekkyytensä koskettaa elokuvassa kerta toisensa jälkeen. Mielestäni myös hänen vastahakoisuutensa lähteä tornista ja auttaa muita hahmoja on uskottavaa. Esmeralda on kiinnostava hahmo riuskana mutta samalla hyväsydämisenä naisena. Phoebus on omasta mielestäni yksi hauskimman näköisistä Disney-kundeista ;) Hän on myös kiinnostavan ristiriitainen hahmo, toisaalta hän on Frollon joukoissa mutta siltikin oikeudenmukainen ja viattomien vainoamista vastustava.

Myös Frollo on pahiksena hyvin suunniteltu: hänen muukalaisvihansa ja toisaalta halunsa Esmeraldaan tekevät hänestä yht'aikaa pelottavan ja inhimillisen. Frollo tuntuu kauhistuttavalta, koska hän on tietyllä tavalla realistinen.  Erityisesti tapa jolla hän uskottelee hyvyyttään itselleen ja muillekin on puhutteleva. "Helvetin liekit" on todella ainutlaatuinen pahislaulu ja siihen liittyvä kohtaus on hienosti animoitu. Kiinnostavaa oli myös se, kun Frollo itse "ennustaa" oman kuolemansa juuri ennen kuin se tapahtuu. Hänen häviönsä onkin kuin jonkun ylemmän tahon sanelema!

Gargoilit olivat mielestäni varsin hauskoja sidekickejä, ja heidän olemassaolonsa selittää vähän sitä, miksi Quasimodo ei tullut kokonaan Frollon aivopesemäksi. Monien muiden mielipidettä mukaillen heidän laulunsa on elokuvan heikoin lenkki, sillä se ei sovi elokuvan muuten varsin karuun ja vakavaan sävyyn. Se kuitenkin pohjustaa sitä seuraavaa kohtaa, jossa Esmeralda tuo Phoebuksen kirkon suojaan ja Quasimodo tajuaa heidän rakastavan toisiaan. Kohtaus oli itselleni elokuvan puhuttelevin ja vetosi minuun hyvin henkilökohtaisella tasolla. Gargoilien laulu toimi vastapainona tälle.

Quasimodon ja Frollon suhde tuo elävästi mieleen tuoreemman klassikon, elokuvan Kaksin Karkuteillä ja Tähkäpään ja Gothelin suhteen. Elokuvat ovat muuten tyyliltään niin erilaiset, ettei yhteys oikeastaan jää häiritsemään, ja itselleni on melkeinpä mielenkiintoista, miten uudempien elokuvien juonikuviot ja hahmojen repliikit peilaavat aikaisempia Disneyn klassikoita. Jäi lisäksi mietityttämään, että olenko ainoa, jonka mielestä Clopin oli todella inhottava hahmo? Tyyppihän on täysi sadisti joka näytti nauttivan kaikenlaisesta nöyryyttämisestä ja väkivallasta!

Ai niin, ja suomidubbi! Ihkutamme aika-ajoin toisen Disneystä pitävän ystäväni (joka tämän elokuvan minulle lahjaksi antoikin) kanssa Velimatti Rantaa, joka tekee hienoa työtä nuorena ja epävarmana Quasimodona. Hänen ääntään olisi kiva kuulla uudemmissakin elokuvissa... Myös Frollon ääni Ossi Ahlapuro oli mahtava, myös vaativissa lauluosuuksissa. Muutenkin dubbi oli onnistunut omasta mielestäni. Kiinnostavaa nähdä kuinka Antti Pääkkönen taipuu kaikista huumorirooleistaankin Clopinin kaltaiseen hahmoon.

Notre Damen Kellonsoittaja oli kokemuksena mahtava, mutta se ei tyyliltään ole aivan täysin makuuni. Elokuvan voimakas tarina ja vaikuttavat kohtaukset saavat ymmärtämään, miksi elokuva puhuttelee monia. Hieno elokuva, vaikka ei omaksi suosikiksi nousekaan.