perjantai 21. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 21: Paras jatko-osa

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan parhaasta jatko-osasta. 

Koen henkilökohtaisesti jatko-osista keskustelemisen vaikeaksi, ja ne kuohuttavat usein tunteita. En ole todellakaan nähnyt kaikkia jatko-osia, ja ne jotka olen, niin ovat olleet varsin vaihtelevia laadultaan. Disneyn klassikoihinhan luetaan kaksi jatko-osaa, Bernand ja Bianca Australiassa sekä Nalle Puhin elokuva. Muut jatko-osat on tuotettu muualla kuin päästudiolla ja suunnattu pääasiassa dvd-levitykseen.

Jatko-osien suurinpana ongelmana pitäisin sitä, että niiden tekemiseen käytetään niin vähän resursseja, että lopputulos ei toimi. Esimerkiksi idealtaan ihan hyvissä jatko-osissa saattaa olla käsikirjoittajan tekemiä typeriä valintoja, ärsyttäviä lauluja tai ensimmäisten elokuvien hahmojen kehitys on viety ihan ties minne sattuu. Toisaalta mielestäni Pixarin Toy Story-elokuvat ja Monsterit Yliopisto ovat esimerkkejä siitä, miten kunnollisilla resursseilla jatko-osista saadaan sellaisia, että ne oikeasti tukevat alkuperäistä elokuvaa ja laajentavat sen maailmaa juuri oikealla tavalla. (Koska olen pääasiallisesti rajannut vastaukseni Disneyn klassikoihin, en aio tähänkään nostaa Pixar-elokuvia, vaikka Disney yhtiönä omistaakin studion.)


Nalle Puh on varmasti yksi Disneyn menestyneimpiä ja laajimmille levinneitä tuoteperheitä, ja alkuperäinen Puh-leffa voittaakin kevyesti muut klassikot jatko-osien määrässä. Taitaapa jatko-osa löytyä ihan jokaiselle sormelle! Nalle Puhin maailmahan on sinänsä ideaali jatko-osien kehittelyyn, sillä se on hyvin staattinen eikä hahmonkehitys ole kovin tärkeässä osassa kerrontaa. Vaikka vain yksi Puh-jatkis on päässyt klassikkosarjaan, on silti kolme muutakin elokuvaa päässeet teatterilevitykseen, joka on sinänsä varsin hyvä meriitti jatko-osalta. Teatterilevitys tarkoittaa aina isompaa budjettia, ja se on iso tekijä siinä, miksi tähän nostamani leffa onkin hyvin onnistunut paketti.

Nasun Suuri Elokuva on mielestäni aivan mahdottoman suloinen elokuva. Siinä on toisaalta selkeä juoni, mutta toisaalta se palaa alkuperäisen Nalle Puhin episodimaisuuteen näyttämällä useamman "takaumakohtauksen". Nämä kaksi ominaisuutta on yhdistetty varsin toimivasti, sillä vaikka kehyskertomuksen käyttö lyhyempien episodien ohella ei toimisi joissain muissa elokuvissa, niin Nalle Puhiin se istuu oikein hyvin. Tarina fokusoituu Nasun hahmoon, joka kohtaa kriisin jäätyään ulkopuoliseksi ja tuntee itsensä tarpeettomaksi muiden rinnalla. Hänen ystävänsä joutuvat osoittamaan, ettei tämä ole tietenkään ole totta. Fokus on elokuvan nimen  mukaisesti Nasussa, mutta tässä on löydetty hyvä tasapaino: Nasu on pääosassa takaumakohtauksissa, mutta kehyskertomuksessa hän on varsin passiivinen hahmo. Näin elokuva ei pyöri liikaa yhden hahmon ympärillä.

Vaikka uudemmat Puhit eivät enää visuaalisesti tavoita alkuperäisen elokuvan viehättävää rosoisuutta, niin jatko-osaksi Nasun Suuren Elokuvan animaatio on sujuvaa ja varsin ilmeikästäkin. Lisäksi elokuvassa kuultavat Carly Simonin laulut ovat valloittavia ja istuvat hyvin elokuvan lämpimään ja vähän söpösteleväänkin maailmaan. On ymmärrettävää, että monille aikuiskatsojille Puhin maailma on liian naiivi ja pehmoinen, mutta omassa sydämessäni on aina paikka Puolen hehtaarin metsälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti