lauantai 15. helmikuuta 2014

"Puhumme suomea", yay vai nay?

Miksi animaatioelokuvia dubataan? Voiko aikuiskatsoja saada jotain irti jälkiäänitetystä animaatioelokuvasta, vai ovatko dubit pelkästään "noloja" ja "pikkulapsille suunnattuja", ja heti kun kynnelle kykenee niin pitäisi vaihtaa tekstityksiin? Keskustelu dubbauksesta ja niiden katseluista kiihtyy helposti aika kärkeväksikin. Pistän nyt tämän postauksen myötä oman lusikkani soppaan.

Alkajaisiksi lienee asiallista huomata, että kääntäminen on tosi haastavaa hommaa, ihan silloinkin kun kyseessä on pelkkä teksti (teologianopiskelijana tiedän tämän tuskallisen hyvin). Jälkiäänitys on kääntämistä potenssiin kymmenen. Ei riitä, että käsikirjoitus vastaan sisällöltään alkuperäistä, vaan mukana on myös huulisynkka, näyttelijän taidot ja sopivuus rooliinsa jii än ee. Disney-elokuvien musikaalikipaleet ovat tämän homman huipentuma, musiikissa kun tulee mukaan rytmiikka sun muut jutut. Kaikkiaan historia on osoitettanut, että dubbeja voi tehdä hyvin tai huonosti. Suomessa isoissa animaatioelokuvissa, kuten Disneyn, Pixarin ja Dreamworksin tuotokset, jälkiäänityksee laitetaan yleensä rahaa ja siksi ne edustavatkin usein dubbausta parhaimmillaan. Disneyhän tarkastuttaa kaikkiin pääosiin valitut näyttelijät, eli ääninäyttelyn laatua valvotaan yhtiön toimesta aika tarkastikin. En tiedä onko muilla yhtiöillä samanlainen periaate.

Suomessa dubbaaja ei ole varsinaisesti ammatti (toisin kuin esimerkiksi Japanissa tai Euroopan maissa, joissa kaikki media dubataan, kuten Italia tai Ranska) vaan useimmiten dubbaajina toimivat näyttelijät. Monissa isomman luokan animaatioelokuvissa esiintyykin tunnettuja teatteri- ja elokuvanäyttelijöitä. Toki dubbaus on luonteeltaan erilaista kun varsinainen esiintyminen, ja jotkut Suomessa erikoistuvatkin  hommaan ja heidän ääniään kuullaan monissa produktioissa. Nykyään ison luokan animaatioleffoihin on tullut ilmiönä myös julkkisnimien käyttö elokuvan markkinointivälineinä, ja tämä on näkynyt myös suomidubbien ääninäyttelijävalinnoissa.

Mutta niin, dubit vastaan alkuperäisäänet. Mikä puhuu originaaliäänien puolesta? Ensinnäkin se, että hahmo ja ääninäyttelijä liittyvät toisiina saumattomasti. Ääninäyttelijät valitaan hahmoille jo ennen animoinnin aloittamista, ja heidän ilmeitään ja eleitään tarkkaillaan animointivaihessa. Huulisynkka menee kohdilleen eikä originaaliäännittäjien tarvitse tuskailla käännöksen kanssa. On mielestäni perusteltua sanoa, että originaaliäänet (täällä käsitellyssä animaatiossa lähes poikkeuksetta siis englannkielinen versio) ovat elokuvan kontekstissa jokseenkin luonnollisempia kuin jälkiäänitetyt, sillä hahmon ääni on kulkenut tämn mukana hahmon luonnin eri vaiheissa.

Mielestäni tämä "luonnollisuus" ei kuitenkaan tarkoita ettäkö alkuperäinen äänivalinta olisi aina hyvä ja toimiva. Nykyään äänirooleihin valitaan helposti pelkän nimen takia, eikä tämä aina edes tarkoita että kyseessä olisi jotenkin etevä näyttelijä. Alkuperäisäänien tekijät eivät mitenkään ole teknisesti ylivertaisia muihin näyttelijöihin verrattuna, vaikka yleensä rooleihin valitaan alansa ammattilaisia. Jälkiäänittäjäksi saatetaan aivan hyvin valita taitavampi näyttelijä. Toisaalta englanninkielisten produktioiden puolesta puhuu verrattuna esimerkiksi suomenkielisiin myös se, että valittavia näyttelijöitä on rutkasti enemmän. Mutta kuten jo edellä mainittiin, joissain maissa ääninäyttelijöinä toimivat henkilöt ovat sellaisia, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan jälkiäänitykseen.

Oma argumenttini keskusteluun kuitenkin on, että dubbaamisen "hyvyydessä" on vain tiettyyn pisteeseen asti kyse teknisistä asioista. Omasta mielestäni kyseessä on enemän yksilön psykologiset tekijät. Esimerkiksi itse olen taipuvainen pitämään eniten dubista, jolla satun  näkemään elokuvan ensimmäiseksi. Kutsun ilmiötä "leimautumiseksi", korva tottuu johonkin ääniin ja muihin se suhtautuu armottomasti kriittisemmin. Varsinkin jos näen elokuvan joillain äänillä useamman kerran peräkkäin tuntuu toisen dubbauksen katsominen helposti omituiselta ja vieraalta. Ei tule mieleeni yhtäkään kertaa jolloin olisin todennut jonkun olevan parempi joillain muilla äänillä kuin niillä, joilla näin elokuvan ensiksi. En väitä, että kaikki ihmiset ajattelisivat samalla tavalla, mutta veikkaisin että tunnearvo painaa aika monella katsojalla heidän valitessaan ääniversiota elokuvalle.

Miksi englantia osaava aikuinen (kuten vaikka minä) valitsee mielummin jälkiäänityksen kuin alkuperäisäänet? Itselleni se, että hahmot puhuvat omaa kieltä, on tärkeää. Se auttaa minua syventymään tarinaan ja myös huumori toimii usein paremmin omalla kielellä. Kyse ei ole siitä, ettenkö ymmärtäisi englantia, vaan siitä että koen viestien välittyvän paremmin omalla äidinkielelläni. Väitteet, että suomenkielinen jälkiäänitys ei pysty tavoittamaan alkuperäisen tunnetasoa on omasta mielestäni täyttä höpölöpöä. Lisäksi hahmojen suomalainen puhetapa ja artikulaatio tuntuu usein kotoisammalta kuin englanninkielinen puhe, jonka vivahteita, artikulaatiota ja murretasoja en pysty ei-natiivina täysin tavoittamaan.

Sanoisin myös, että osasyy miksi originaaliäänien vakaimmat kannattajat suhtautuvat niin ylettömän kielteisesti dubbauksiin ja pitävät niitä lähinnä koomisina tai noloina ei johdu ainoastaan leimautumisesta vaan heidän ajatteluaan värittävät myös ennakkoasenteet. Jos suhtautuu johonkin jo valmiiksi että sen on oltava huono, eikö se sitten todennäköisemmin myös tunnu huonolta? En väitä etteikö originaaliäänet voi tutua kenestäkään paremmilta kuin oman kielinen dubbi, mutta joidenkin ihmisten ehdottomuus antaa helposti ymmärtää että takana on vakaa uskomus siitä, ettei dubbi voi olla hyvä tai viihdyttää muita kuin lapsia.

Niin tai näin, olemme onnekkaita sillä jokainen voi nykyään valita DVD:ltään tai Blu-Rayltaan millä kielellä haluaa animaatioelokuvansa katsoa, ja ainakin isommissa kaupungeissa tämä vaihtoehto on myös elokuvateatterissa käydessä. Itse aion kuitenkin todeta, että (alkuperäisiä väheksymättä) pidän usein suomenkielisistä dubeista ja katson niitä oikein mielelläni. Afurekon haastatteluja lukemalla itse kukin saa kyllä selville, että vaikkei suomidubista pitäisikään niin niiden tekijät kyllä laittavat itsensä likoon!

3 kommenttia:

  1. Hihii! Täytyy sanoa, että olen itsekin "leimautunut" suomenkielisiin Disney-dubbeihin. Monet klassikot näki pienenä ensimmäistä kertaa suomeksi, ja esimerkiksi Arja Koriseva on se ainoa oikea Pocahontas minulle (vaikka monet häntä kauhistelevatkin). Mielestäni suomenkieliset Disney-dubbaukset ovat aivan mahtavia, ja monessa tapauksessa suomenkielinen ääni sopii mielestäni paljon paremmin hahmolle, kuin sen alkuperäinen ääni. Tähän voi kyllä vaikuttaa se leimautuminen... tai sitten ei. :) Tykkään myös mennä katsomaan uusia animaatioelokuvia aina suomenkielisillä äänillä, sillä kuten itsekin jo sanoit, tarinaan pystyy keskittymään paremmin sekä myös mahtavaan animointiin ja musiikkiin. Suomen kieli kunniaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti! Disney-dubbausten laatu on Suomessa aivan mahtava ja niiden mukanaan tuomat muistot lapsuudesta on varmasti piste i:n päällä. Itsekin tykkäilen Korisevasta ja hänen Pocahontas-tulkinnastaan, vaikea keksiä Disneyn sankaritarta jolle hänen kypsän aikuinen äänensä sopisi paremmin... Itsellenikin uudet animaatiot valikoituvat katsottavaksi suomidubilla, lähinnä siksi että tiedän saavani laatua mutta myös siksi, että tarjolla on 2d-vaihtoehto :)

      Poista
  2. Totta! Varsinkin näin silmälasipäisenä 3D-elokuvia on ihan kauhea mennä katsomaan, kun pitää tasapainotella kakasia eri laseja päässä yhtä aikaa, eikä piilareita jaksa aina laittaa päälle...

    VastaaPoista