Nykyaikana popkulttuuriviitteistään, humoristisesta otteestaan ja antropomorfisista eläinhahmoistaan tunnettua DreamWorksia tuskin uskoisi Spiritin tekijäksi. Ylipäätään vertailukohdetta realistiselle ja draamaa painottavalle eläintarina Spiritille on haastavaaa löytää länsimaisen valtavirta-animaation joukosta. Itselleni ensimmäisenä tulisi ehkä mieleen Disneyn Bambi, vaikka tämäkin elokuva jää tyyliltään ja tematiikaltaan kauas Spiritistä. Ei siis liene epäilystäkään siitä, etteikö Spiritin kanssa olisi otettu riskejä: elokuvasta ei oikeastaan löydy sellaista lapsikatsojien kalastelua mikä on esimerkiksi ollut kilpailevalle studiolle Disneylle tyypillistä. Toisaalta Dreamworksin tyyli vuosituhannen vaihteen aikoihin olikin hyvin kunniahimoinen, ja siinä mielessä Spirit edusta mallikkaasti studiotaan.
Omat ennakkodotukseni Spiritistä tiivistynevät kahteen pointtiin: tietoon,että elokuvassa on mahtavat musiikit ja ystäväni aika legendaariseksikin muodostuneeseen kommenttiin "mä en tykkää Spiritistä, se on ihan dokumentti kun ei ne hevoset ees puhu". Alkuun tuleekin helposti mietittyä, miten toimii elokuva jossa päähenkilöllä ei oikeastaan ole minkäänlaista dialogia. Itse olin jo WALL-E:n myötä oppinut että tällainen voi toimia oikein hyvin, ja lisäksi Spirit itse toimii elokuvan kertojana, joten opimme ihan oikeasti jotain hänen ajatuksistaan ja tunteistaan. Joitakin katsojia jatkuva narraatio voi ärsyttää, mutta itse pidin tätä raikkaana ratkaisuna. Myös elokuvan musiikki toimii vahvana kerronnan keinona.
Toki Spiritissä ja muissakin hevosissa on ihmismäisiä piirteitä (kuvitella, näillä hepoilla on kulmakarvat!), mutta suurilta osin Spirit on hyvin hevosmainen villihevonen, laumansa johtaja joka joutuu ihmisten kaappaamaksi. Draaman kaari on Spiritissä kiintoisan aaltoileva: kliimaksikohtia on leffassa useampi, kun pahimman luulee olevan jo ohi, seuraava koetus on jo edessä. Tämä on poikkeuksellista animaatioissa, jotka ovat näyteltyjä elokuvia rutkasti lyhyempiä ja näin ollen draamanrakennuksessa turvataan yleensä simppeleihin ratkaisun. Spirit on jopa animaatioelokuvaksi lyhyehkö: perinteisen puolentoista tunnin sijasta kokonaiskesto on kymmenisen minuuttia lyhyempi, ja viimeiset 10 minuuttia koostuvat muutenkin lopputeksteistä. Tästä huolimatta elokuvan rakenne toimii, eikä jää pelkäksi toimintapläjäykseksi yksi toisensa jälkeen. Spirit saa mukavasti hahmokehitystäkin matkalla.
Animaatio ei Spiritissä ole aivan samaa tasoa kuin esimerkiksi Disneyn klassikoissa, mutta kyllä sitä mielellään katselee. Animaattorien paukut on selvästi laitettu hevosiin, joiden animoiminen onkin haastavaa, ja ilmekkäät hepat liikkuvat oikein kauniisti. Ihmishahmot jäävät jokseenkin vähemmälle huomiolle (katsoinko väärin että Spiritin ja intiaanipoika Pikku Puron kokosuhde vaihtelee aika-ajoin leffan aikana?). Taustat ovat varsin jännittävä yhdistelmä maalattuja taustoja ja tietokoneanimoituja maisemia, joiden kontrasti kyllä välillä pistää silmään. Hahmot ovat käsinpiirrettyjä mutta heidän liikkeissään näkyy tietokoneen selkeä vaikutus, niin kuin muissakin Dreamworksin piirretyissä elokuvissa.
 |
| Veikeä pikku Spirit. |
Alkuun Spirit vaikuttaa vähän huolestuttavankin uljaalta ja rohkealta, jopa ärsyttävissä määrin täydelliseltä päähenkilöltä. Onneksi Spiritin villeys ja vapaus eivät jää hänen persoonallisuutensa ainoiksi ominaisuuksiksi, vaan hän joutuu toisinaa tekemään myönnytyksiä muille hahmoille, ja hän alkaa intiaanileirissä oleskellessaan jopa ymmärtää ihmisten kanssa symbioosissa eläviä hevosia. Spiritin ja Sade-tamman romanssi oli onnistunut juonikuvio, sillä se ei ole vain turhaa täytettä, vaan se oikeasti kertoo Spiritin kehityksestä hahmona. Myös Pikku Puron ja Spiritin ystävyys oli oikein hellyyttävää ja sekin oli kiintoisasti rakennettu, hahmojen lajierot sun muut on hyvin otettu huomioon. Plussaa elokuva saa myös vähemmän mustavalkoisesta hyvä-paha asettelusta. Kohtaus, jossa Spiritiä ja Pikku Puroa jahdannut Eversti päästää kaksikon menemään omasta vapaasta tahdostaan, on ehkä elokuvan hienoin.
En liene aivan väärässä sanoessani, että Spiritin kohdeyleisöön kuuluvat erityisesti hevosista kiinnostuneet tytöt ja pojat (lasken itsenikin tähän ryhmään, harrastin ridausta seitsemisen vuotta), ja joiltakin "heppaleffakliseltä" ei olla vältytty. Itselleni pisti näistä silmään vapauden ihailu ja Se Mahtava Hyppy. Mutta mitäpä tuosta, amerikkalaisessa valtavirta-animaatiossa koirat ja kissat ovat saaneet omia elokuviaan useampiakin, mutta Spirit yksin saa olla puolustamassa heppojen kunniaa. Pidettäköön häntä siis enemmän suunnannäyttäjänä kuin kliseiden toisintajana. Ja ovathan Spiritin teemat koskettavia ja hienoja, ei siitä ylitse pääse.
Sitten se musiikki. Scoresta vastaa Hans Zimmer, ja tyyli onkin Zimmerille tutun eeppistä. En ehkä rakasta taustamusia yhtä paljon kuin Leijonakuninkaan ikonista scorea, mutta nautin silti. Laulut on rustannut Bryan Adams, josta itse kyllä pidän noin muutenkin muusikkona. Suomidubissa Riki Sorsa vetää biisit oikein mallikkaasti, ja pidän hänen versioistaan melkeinpä enemmänkin kuin alkuperäisistä, Sorsan tulkinnoissa on jotain alkukantaista voimaa. Parissa biisissä, kuten "Et mua saa" ja "Tapellaan vaan" kuuluu selkeä rock-meininki, loput laulut ovat rauhallisempaa fiilistelyä. Laulujen pääasiallinen tarkoitus on tukea elokuvan kerrontaa, ja ne kuvastavat Spiritin tunteita ja ajatuksia. Pidän kovasti ratkaisusta korvata puhe tällä tavalla, erityisesti koska laulut ovat hyviä. Itse asiassa lopussa soiva "Tuulten tie" on mielestäni ehkä paras animaatiokappale koskaan.
Ei ole yllätys ettei Spiritistä koskaan tullut yleisöjen suosikkia, sillä eläimellinen Spirit ei onnistu ehkä nostattamaan vanhemman yleisön kaipaamia suuria tunteita eikä elokuvan tyyli välttämättä vetoa pienempiinkään katsojiin. Eläimet eivät liiemmin söpöile eikä elokuva ole kovin humoristinenkaan. Joku voisi pitää Spiritiä tylsänäkin elokuvana. Itseäni kuitenkin viehättää elokuvan rohkeat valinnat sekä ajaton musiikki ja teemat. Spiritin laukatessa aavalla preerialla tulee katsojalle itselleenkin vapauden kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti