Ajatuksia: Egyptin prinssi (1998)

"Minä olen se joka olen."

Tämä Dreamworksin varhaisempaan tuotantoon kuuluva piirroselokuva lienee monille tuttu uskonnon tunneilta. Vaikka eri uskontokuntien teksteistä on tehty varmasti paljonkin piirroselokuvia (esimerkkinä Richard Richin tuotanto, vaikka hänet tunnetaankin satuelokuvistaan), lienee Dreamworks ainoa "kovan luokan" animaatiostudio, joka on ottanut Raamatun kertomuksen elokuvansa pohjaksi. Egyptin prinssi kattaa elokuvana johtaja- ja profeettahahmo Mooseksen elämän alkuhetkistä aina siihen saakka, kun hän johtaa heprealaiset pois Egyptistä.

Tarina Mooseksesta, tai mikään muukaan sen kaltainen "epookkitarina", ei ole mikään helpoin pala purtavaksi animaatioelokuvan tekijätiimille: esimerkiksi heprealaisessa Raamatussa kerrottu tarina on hyvin suoraviivainen. Katsoessani elokuvaa en kuitenkaan voinut kuin ihailla, miten paljon hyviä ja toimivia ratkaisuja tämän elokuvan kanssa oli tehty. Elokuvan pääjuoni itsessään noudattelee alkuperäiskertomusta sangen tarkasti ja kaunistelematta, joka tekee elokuvan yleisfiiliksestä varsin karun. Muutenkin tyylillisesti elokuvassa on tavoiteltua selkeästi realistisen oloista visuaalista ilmettä, mikä onkin tyypillistä Dreamworksin muille 2D-animaatioille ja erottaa sen selvimmin esimerkiksi Disneyn tyylistä.

Mooseksen tarina on ymmärrettävästi alkuperäismuodossaan draamallisesti varsin ohut, ja elokuvan draamaa on lähdetty rakentamaan Mooseksen hahmosta ja hänen läpikäymistään muutoksista. Elokuvan alussa hän on palatsissa kasvanut nuorukainen, jolle "vastuuntunto" on aika vieras juttu. Hän kuitenkin joutuu kriisiin kuullessaan biologiselta sisareltaan Miriamilta olevansa oikeasti heprealainen, ja lopulta tapettuaan heprealaisia piiskanneen egyptiläismiehen hän joutuu pakenemaan Midianiin, jossa asuttuaan hän saa oman kansansa jumalalta tehtäväkseen johdattaa heprealaiset pois orjuudesta.

Mooseksesta on kieltämättä saatu ihastuttavan sisältörikas hahmo: hän vierastaa vastuuta ja osoittaa alussa jopa julmuutta muita kohtaan, mutta läpikäymiensä kriisien tuloksena kasvaa ja muuttuu ihmisenä. Siltikään hän ei kanna sankarin viittaa vaivoitta: hän ymmärrettävästi kapinoi Jumalalta saamaansa käskyä vastaan ja lähtee matkaan vastahakoisesti. Yhtäältä Moosesta ei Egyptissä juhlita sankarina vaan hänen kykyihinsä ei luoteta paljoakaan. Tarina kääriytyykin vahvasti hänen hahmonsa ympärille, mutta käsittelytapa ei mielestäni ole naiivi ja tai hahmoa ihannoiva, sillä Mooses on jatkuvassa ristitulessa menneisyytensä kanssa. Ei elokuvan nimikään ole "heprealaisten pelastaja", vaan "Egyptin prinssi", joka summaa jokseenkin hyvin ne ristiriidat, jotka elokuvan tarinan alla vellovat.

Matkustusta Mooseksen tyyliin

Elokuvan keskiöön nostetaan Mooseksen suhde kasvattiveljeen Ramsekseen, josta tulee faarao. Veljeksillä on lämmin suhde, ja Mooseksen palatessa Egyptiin Ramses ottaa hänet ilolla vastaan. Ääni toki muuttuu kellossa kun Mooses alkaa vaatia kansansa vapauttamista. On kuitenkin ilmiselvää, ettei Mooses piinaa egyptiläisiä ja veljeään mielellään, mutta hänellä ei ole muita vaihtoehtojakaan. Tämä tekee elokuvan vastakkainasettelusta todella mielenkiintoisen ja samalla raadollisen: egyptiläisiä ei esitetä mustavalkoisina pahiksina vaan pikemminkin he vain kärsivät Ramseksen itsepäisyydestä. Ja Ramseksen käytökselle annetaan myös selkeä syy: lapsuudesta kumpuava huono itsetunto ja epäonnistumisen pelko.

Myös Mooseksen suhde muihin hahmoihin toimii tärkeänä osana tarinaa. Hänen biologiset sisaruksensa Aaron ja Miriam kertovat hänen olevan oikeasti heprealainen ja ajavat hänet näin identiteettikriisiin, joka johtaa lopulta pakoon Midianiin. Aaron menettää uskonsa veljeensä tavatessaan tämän, mutta Miriam uskoo Mooseksen onnistuvan tehtävässään. Myös Mooseksen vaimo Sippora saa tilaa tarinassa, ja hänen voimakastahtoinen luonteensa tulee esille monissa tilanteissa. Kaksikon suhdetta pedataan jonkin verran vaikka kyseessä onkin luonnollisesti oman aikansa järjestetty avioliitto, ja Mooseksen ja Sipporan tapaaminen on yksi elokuvan alkupuolen avainhetkiä. Vaikka fokus onkin Mooseksessa ja Ramseksessa, jäävät sivuhahmotkin varsin eheiksi.

Erityistä Egyptin prinssissä on muutenkin realistisen tyylin ohella sen raadollisuus ja synkkyys moniin muihin koko perheelle suunnattuihin elokuviin nähden. Vaikka hahmojen kuolema on peruskauraa animaation saralla, on näkemistäni animaatioleffoista Egyptin prinssi ainoa, jossa kuvataan kuollut lapsi, tai useampikin. Kuolema on ylipäätäänkin läsnä elokuvassa jatkuvasti, ja itselleni ensimmäisestä katsomiskerrasta on jäänyt ainoastaan mieleen kohta, jossa heprealaisten jumala tappaa egyptiläisten esikoispojat. Elokuva voi hyvin tuntua nuoremmille katsojalle ahdistavata tai vaikeasti käsittetävältä, ja Egyptin prinssi antaakin ehdottomasti enemmän hieman vanhemmille lapsille ja aikuiskatsojille. Huumoria elokuvassa on vähänlaisesti, ja se keskittyy elokuvan alkupuoliskolle. Kiva välillä näinkin!

Näinkin umpipatriarkaaliseen yhteiskuntaan sovitettuun elokuvaan on saatu myös kiintoisia naishahmoja.

Äänimaailma on elokuvassa kiintoisa. Elokuva ei ole varsinaisesti musikaali niin että hahmot suoranaisesti laulaisivat paljon itse, mutta siinä on muutamia lauluja, joilla on tärkeä narratiivinen rooli. Lauluissa esiintyjänä toimii pääasiallisesti kuoro, mutta varsinkin alun Deliver Us -kappale (suomenkielisiä nimiä en valitettavasti muista) jää mieleen israelilaisen Ofra Hazan lauluosuus. Hän esittää Mooseksen äitiä ja dubbasi oman osuutensa lukuisille eri kielille. Laulukohtiin on ladattu dramatiikkaa ja ne ovatkin varmasti elokuvan parasta visuaalista antia. Itselläni kulki kylmät väreet Deliver Usin aikana sekä Vitsaukset -kappaleen myötä. Myös laulu, jossa egyptiläiset pilkkaavat heprealaisten jumalaa oli mielestäni hyvä, koska se kuvastaa oikeasti tuon ajan ihmisten ajattelua: heprealaiset olivat alisteinen kansa egyptiläisille, joten sen ajan logiikan mukaan heidän jumaliensa täytyi olla heikompia kuin egyptiläisten.

Suomidubissa ei ole mitään suurempaa valittamista, ja Moosesta dubbaa iki-ihana Velimatti Ranta, jonka ääntä ei nykyään liikoja kuluteta. Kohdassa, jossa Mooses saa tehtävän Jumalalta, minua häiritsi aluksi se, että Ranta dubbaa alkuperäistä versiota mukaillen myös Jumalaa. Asiaa tarkemmin ajateltuani ratkaisu tuntui täysin luontevalta: Jumalalla ei elokuvan kontekstissa ole fyysistä muotoa, joten eihän hänellä silloin kaiken järjen mukaan ole omaa ääntäkään. Se, että hän "puhuu Mooseksen äänellä", korostaa Mooseksen roolia profeettana ja viestin vastaanottajana. Vain hän saattoi vastaanottaa Jumalalta saamansa viestin ja lähteä näin toteuttamaan tehtävää.

Egyptin prinssi on mielestäni todella hienosti toteutettu elokuva, jossa hieman vaikeasti lähestyttävästä ikivanhasta tarinasta on tehty toimiva kokonaisuus. Lopuksi minun on teologianopiskelijana melkein velvollisuus kehua elokuvaa siitä, mikä sen kulttuurillinen merkitys on. Mooseksen tarina on olennainen osa kolmea uskonnollista perinnettä (juutalaisuus, kristinusko ja islam), jotka ovat levinneet ympäri maailmaa. Näin ollen se on osa lukuisien erilaisten kansojen ja ihmisten itseymmärystä ja sen merkityshistoria ulottuu tuhansien vuosien ajalle. Mielestäni elokuvan loppuu korostaa tätä aspektia aivan erityisellä tavalla: vaikka elokuvan kerronta loppuu periaatteessaa siihen kun heprealaiset ylittävät Kaislameren, näemme aivan viimeisessä kohtauksessa Mooseksen laskeutuvan Siinain vuorelta mukanaan laintaulut, jotka symboloivat liittoa Jumalan kanssa. Tämä on ehdottomasti tärkein Moosekseen liittyvä aspekti, ja olen iloinen että se otettiin mukaan elokuvaan. Lisäksi lopputekstien jälkeen on liitetty lainaukset Vanhasta ja Uudesta Testamentista sekä Koraanista, selvästikin korostamaan Mooses-tarinan merkitystä eri kulttuureissa. Samalla se perustelee hyvin sen, miksi tämä elokuva on aina ajankohtainen.

Vaikeahkosta aiheestaan huolimatta Egyptin Prinssi sopii mielestäni erilaisista taustoista tuleville katsojille, ja sitä voi tulkita monista näkökulmista. Elokuvassa näkee jopa erityisen panostuksen poliittiseen korrektiuteen (esim. ei käytetä sanaa Israel) jota pitäisin järkevänä ratkaisuna. Voi kunpa Dreamworks tekisi joskus vielä yhtä puhuttelevan elokuvan kuin tämä!

P.S. Oli muuten ihan sattumaa että postaus osui sopivasti tähän pääsiäisen aikaan, juutalaisten pääsiäisjuhlahan perustuu juurikin tähän Mooses-tarinaan ;)

Ensisilmäyksellä: Mulan (1998)

"Mulan on lähtenyt!"

Mulan oli taas kategoriassa klassikot, joita hypetetään mutta joita en ole itse nähnyt kokonaisuudessaan. Minulla on kyllä ollut iso "Disneyn Satuklassikot" sarjan kuvakirja Mulanista, joten tarina pääpiirteissään on tiedossa. No, nyt on tämäkin aukko Disney-sivistyksessä paikattu. Kiintoisa huomio elokuvaan muuten on, että Mulanin soundtrack on itselleni varsin tuttu, ja sen vuoksi kiinnitin taustamusiikkiin enemmän huomiota kuin tavallisesti. (Disney-soundtrackeihin tekisi mieli kyllä tutustua perusteellisemmin näin muutenkin!)

Mulania on kehuttu yhdeksi käsikirjoituksellisesti parhaimmista Disney-klassikoista, ja en voi muuta kuin allekirjoittaa väitteen. Tarina on mielestäni todella onnistuneesti rakennettu, yksinkertainen ja johdonmukaisesti esitetty ja silti hyvin vaikuttava. Kerronta ei tullu junnaavan missään vaiheessa ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Mushu ja Cri-Kee (onko tuolle suomenkielistä nimeä?) ovat myös hyviä sidekick-hahmoja, heidät tuodaan mukaan juoneen mielestäni varsin ongelmattomasti ja heidän läsnäololleen on syy, sekä he myös toimillaan vaikuttavat juonen kulkuun. Juoni ei siis jää junnaamaan heidänkään kohdallaan.

Leffasta jäi mieleen erityisesti mieleenpainuvat hahmot sekä jotkin todella vaikuttavat kohtaukset. Mulan on päähenkilönä mielenkiintoinen: hän on älykäs, voimakastahtoinen ja neuvokas, mutta samalla myös epävarmaa itsestään ja omasta paikastaan. Eräs monipuolisimmista Disney-päähenkilöistä ja selvästi oman elokuvansa tähti. Kapteeni Shang jää latteammaksi, mutta toisaalta hän onkin paljolti sivuhenkilö. Myös Mulanin kaverit Ling, Yao ja Chien Po ovat huumoriosioidensa ohella myös varsin kiinnostavia henkilöitä, jotka kokevat myös hahmokehitystä. Chien Po suorastaan vei sydämeni, eikä vähiten silkkisen pehmeällä suomiäänellään! Kiinnostava oli myös keisarin avustaja, joka oli selvästi antagonistinen hahmo vaikka olikin hyvisten puolella.

Mulan ei ole täydellinen tytär

Shan Yu on mahtavan lakoninen pahis, joka ei turhia höpsöile (ehkä palatsikohdan "buu!" olisi voitu jättää pois) ja sotapäällikön aseman vuoksi hänessä on oikeaa uhkaavuutta. "Kuinka monta miestä tarvitaan viemään viesti?" on repliikkinä hieno ja varmasti unohtumaton. Hän myös tasapainottaa muita hahmoja, joissa on runsaasti komediallisia aineksia, ja hänen selviytymisensä lumivyörystä tekee hänestä oikeastaan hahmona vielä hyytävämmän. Monissa Mulanin aikaisissa elokuvissa pahisten kohdalla on pyritty pois mustavalkoisesta pahisroolissa, ja monilla Disney-renesanssiajan pahiksilla on paljon inhimillisiä ja komediallisia piirteiä sekä lauluosuuksia. Shan Yu on kuitenkin paluu sentyyppisiin uhkaaviin pahishahmoihin kuin Hornansarvi ja Pahatar.

Suosikkikohtaukseksi muodostui itselleni Mulanin ikoninen hiustenleikkuu ja päätös lähteä sotaan. Taustamusiikki on kohtauksessa aivan mahtava! Muutenkin musiikki toimi elokuvassa todella hyvin, myös palaneeseen kylään saapuminen oli todella hieno kohtaus eikä vähiten musiikin takia. "Teistä miehen teen" -kohtauksesta olen aina pitänyt, sillä siinä kuvataan hahmojen kehitystä ihan konkreettisesti. Olen iloinen ettei Mushulle annettu omaa laulua niin kuin tekijät alun perin suunnittelivat, sillä se ei välttämättä olisi ollut tarinankulun kannalta tärkeä. Nyt elokuvan neljä laulua ovat narratiivisesti varsin mielekkäitä. "Sen neidon vuoksi teen" jää ehkä vähän irralliseksi huumoriralliksi, mutta ainakin se luo kontrastia sitä seuraavaan kohtaan vakavampaan kohtaan.

Pidän myös siitä, että Mulanin tekijäporukka on uskaltanut tarttua ehkä itselleen vähän vaikeasti lähestyttävään aiheeseen eli muinaiseen Kiinaan. Naisten yhteiskunnallisen aseman käsittely ei varmastikaan ole yksinkertaista Mulanin kontekstissa. On myös ilahduttavaa huomata, että Mulanissa ihmishahmoista on pyritty tekemään autenttisen oloisia - ei kontektstiin sopimattomia popkulttuuri- tai nykyaikaviittauksia sun muita. Jonkinlaisen poikkeuksen tekevät esi-isät sekä Mushu, ja heidän huulenheittonsa toki saattaa ikävästikin pistää silmään muuten niin erilaisen ympäristön kanssa.

Mulania on yleensä tarjottu ehdokkaaksi "erilaiseksi poikatyttöprinsessaksi", ja tämän varjolla on myös kritisoitu loppuratkaisua, jossa Mulanin ja Shangin romanssia implikoidaan. Mulanin "maskuliinisuuden" ja "kapinahenkisyyden" voimakas korostaminen on mielestäni vähän omituista, sillä vaikka alku ymmärtää ettei Mulan koe perinteistä naisen roolia omakseen, niin elokuva korostaa ettei Mulanin päätös lähteä sotaan ole kapinaa morsiamen roolia vastaan (mitä ohjaaja alunperin suunnitteli) vaan halua pelastaa isä todennäköiseltä kuolemalta. Tarve tuoda kunniaa perheelle on elokuvassa tärkeässä osassa, eikä Mulania mielestäni esitetä rajoja rikkovana kapinoitsijana. Hän tekee niin kuin tekee, koska hänellä ei mielestään ole muita vaihtoehtoja. Siksi väite siitä, ettei Shangin ja Mulanin juttu sovi elokuvan "sanomaan" on mielestäni omituinen. Itse olen enemmän sitä mieltä, että tapa jolla Shang alkaa kunnioittaa Mulania elokuvan aikana on eräs kiinnostavimpia Disney-rakkaustarinoita koskaan.

Hienosti animoitu ja käsikirjoitettu elokuva hersyvine huumoreineen sai kyllä voitettua sydämeni. Mulan on mielestäni kaikki kehunsa ansainnut ja on melkeinpä häpeä että näin tämän klassikon vasta näin myöhään kokonaisuudessaan! Katsoin elokuvan suomidubilla ja mielestäni dubbauksen kanssa oli tehty hyvää työtä. Santeri Kinnusesta olen aina pitänyt ja Heidi Kyrön suoritus oli myös hyvä. Ja ah, Chien Pota dubbaavaa Kari Tammista jaksaisi kuunnella ties kuinka paljon...!