tiistai 29. syyskuuta 2015

Kenelle länsimaista animaatiota oikeastaan tehdään?

Hei ja terveiset täältä Vihreältä Saarelta eli Irlannista, johon olen tullut opiskelemaan tämän syyslukukauden. Tuulen Värit pääsi hiljenemään aika totaalisesti kesän ajaksi. Rehellisesti puhuen kesä oli omalla kohdallani niin työntäyteinen, ettei tälle blogille tai animaatiojutuille yleensäkään tullut hirveästi suotua ajatuksia. Suunnilleen kaikki animaatioaiheiset jutut mitä katselin kesän aikana olivat jo vanhoja tuttuja ja blogissakin puituja, lukuun ottamatta tietysti Pixarin mainiota uutuutta Inside Out. Vaikka elokuva oli oikein hyvä ja toimiva, ei se onnistunut säväyttämään sillä tavoin että kirjoitusinspis olisi iskenyt ihan salamana - ja tässä nyt on ollut paljon muutakin hommaa :)

Tämän postauksen aihe syntyi, kun aloitin Irlantiin saavuttuani katselemaan Netflixissä Nickelodeonin animaatiosarjaa Avatar: The Last Airbender. Sarjaa alettiin alunperin esittämään vuonna 2005 ja onpa sitä näytetty meidänkin televisiossa suomeksi dubattuna. En yleisesti ole TV-sarjatyyppiä mutta Avatar on tempaissut hyvin mukaansa. Sarja on kiehtonut minua pitkään juuri siitä syystä, että pidän sitä oman aikansa länsimaisen animaation edelläkävijänä sekä tyyppiesimerkkinä animaatiosarjasta, jota julkaistaan lapsille suunnatulla TV-kanavalla, mutta joka temaattisessa syvyydessään vetoaa myös vanhempiin katsojiin eikä kavahda synkkiäkään aiheita. Mielestäni Avatar edustaa sitä murrosta, joka ns. piirretyissä alkoi tapahtua viime vuosikymmenen puolella: erityisesti internetin vaikutuksen myötä länsimaisesta animaatiosta alkoi tulla yhä enemmän myös aikuisten formaatti, ja aikuisten muodostamat fandomit tulivat yhä näkyvimmiksi. "Lasten" ja "aikuisten" välisen animaation raja alkoi hämärtyä. Aikuisfaneilla on lapsia enemmän käytössä rahaa, joten myös animaatioyhtiöt alkoivat reagoida muutokseen. Kohderyhmän laajeneminen alettiin ottaa myös huomioon sarjojen tuotannossa.

Animaatio itsessään on tekniikka eikä genre, ja aikuisille suunnattuja animaatiosarjoja on ollut jo iät ja ajat. Piirrettyjä katsovat kaikenikäiset, ja nykyään sitä pidetään jo ihan "sosiaalisesti hyväksyttävänä". Toki yhä edelleen tapaa ihmisiä, joiden tietämys esimerkiksi Disney-elokuvista rajoittuu suunnilleen Nalle Puhiin: ihmetellään miten Disney on voinut sallia Hansin häikäilemättömät murhasuunnitelmat ja niin edelleen, vaikka vaikeita ja synkkiä aiheita on ollut Disneyn elokuvissa aina. Tällaiseen kuitenkin törmää varmasti yhä harvemmin. Jotkut vanhemmat animaatiofanit ovat jo alkaneet vierastaa ajatusta siitä, että piirretyt yhdistetään lapsiin, ikään kuin lapsille(kin) suunnattu sarja tai elokuva ei voisi sisältää syvällisiä ja myös aikuisen elämää koskettavia teemoja.

Studio Ghiblin "Prinsessa Kaguyan tarua", kuten myös joitakin muita Ghiblin elokuvia, on vaikea mieltää lastenelokuvaksi. Ghibli onkin esimerkki studiosta, joka tietoisesti pyrkii olemaan leimautumatta vain lastenelokuviin keskittyväksi studioksi.
 Herääkin kysymys, onko jako "aikuisten" ja "lasten" animaatioon aina edes järkevä? Esimerkiksi Disneyn elokuviin monet haluavat referoida termillä "koko perheen elokuva", sellainen josta voi nauttia niin aikuinen kuin lapsikin. On kuitenkin paljon elokuvia ja animoituja tv-sarjoja, joiden on hyvin vaikea kuvitella kiehtovan aikuista katsojaa. Esimerkiksi opettamaan pyrkivien sarjojen kohdalla on jokseenkin epätodennäköistä, että kovin moni aikuinen kokisi ne itselleen mielekkääksi. Ison budjetin elokuvat pyrkivät lähtökohtaisesti tavoittelemaan mahdollisimman suurta yleisöä, mutta mielestäni lähinnä suurien, kunnianhimoisempien animaatioyhtiöiden (kuten Disney, Pixar tai Dreamworks) töissä näkyy aito pyrkimys kehitellä elokuvia, jotka vetoavat sekä aikuisiin että lapsiin. Varsinkin Dreamworks syyllistyy tosin usein siihen, että elokuvissa viljellään vain aikuisille suunnattuja vitsejä, jotka eivät lopulta tunnu kovin tarkoituksenmukaisilta kokonaisuuteen nähden. Siitäkin huolimatta varsinkin varhaisemmat Dreamworksin elokuvat yhdistelivät disneymäistä tyyliä hyvin kypsään tarinankerrontaan, ja ensimmäistä Shrek-elokuvaakin voisi hyvin pitää enimmäkseen aikuiskatsojille suunnattuna.

Animaation ja oheistuotteiden markkinointikin on muuttunut viime vuosina. Disney storen harvinaiset ja kalliit keräilynuket eivät ole suunnattu lapsille, ja esimerkiksi Disneyn prinsessa-teemalla saa kosmetiikkaa ynnä muuta selkeästi aikuisille suunnattuna tavaraa. Lisäksi itsekin aikuisena lelukeräilijänä tiedän, että aikuiset ostavat myös lapsille suunnattuja oheistuotteita. Oheistuotteet lienevätkin yksi syy, miksi aikuiskatsojiin vetoaminen kannattaa, sillä eihän lapsilla ole paljoa rahaa, ja vanhemmatkin varmasti ostavat mielummin tuotteita joita liittävät hahmoihin joista itsekin pitävät.

Toki kohderyhmien ja katsojakunnan laajentuminen aikaansaa myös kritiikkiä. Esimerkiksi My Little Pony: Friendship is magic -sarjaan liittyvää "bronykulttuuria" on kritisoitu siitä, että aikuiset miesfanit seksualisoivat ja tärvelevät jotain, joka on alun perin suunnattu lapsiyleisölle. Monet kokevat, että aikuisfanit ikään kuin tulevat "lasten tontille", ja tämä puolestaan johtaa siihen, että lapset joutuvat myös helpommin kosketuksiin aikuisten maailman kanssa. Kritiikillä on pointtinsa: internetissä olevaa materiaalia on vaikea suodattaa, eikä edes lastenohjelmiin liittyvä materiaali ole välttämättä "turvallista" aikuisfanien tuottaessa omiin intresseihin sopivaa sisältöä. Kuitenkin aikuisten piirrettyjen katselulla on myös monia positiivisia puolia: kilpailu aikuiskatsojista saa lastenohjelmien tuottajat panostamaan tarinankerrontaan, ja monet herkät aikuiset nauttivat enemmän nuoremmille suunnatuista jutuista ilman raakaa väkivaltaa ja ylitsevuotavaa erotiikkaa. Esimerkiksi itselleni monien "aikuisten" tv-sarjojen maailma tuntuu vieraalta, ja siksi animaatiosarjat ovat enemmän minun juttuni.


Rehellisesti sanoa minun on vaikea kuvitella, että Bee movieta suunniteltiin ikinä mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin siihen, että siitä tulisi hämärä kulttiklassikko aikuisfanien keskuudessa... Tässä tapauksessa DW:n voi sanoa onnistuneen.
 Avatar: The Last Airbenderia katsoessa ei kyllä ihmetytä juuri lainkaan, miksi sarja vetää puoleensa kaikenikäisiä katsojia: sen formaatti yhdistelee taitavasti serial- ja series -tyyppistä kerrontaa, ja kokonaisjuoni kulkee jatkuvasti eteenpäin siinä missä useilla jaksoilla on myös oma pieni sisäinen tarinansa. Hahmot ovat huolellisesti rakennettuja ja sarja haluaa tietoisesti erkaantua perinteisistä sukupuolirooleista sekä muista hahmoja helposti rajoittavista normeista. Erityisesti ihailen sitä, miten tekijät ovat paneutuneet aasialaisvaikutteisen fantasiamaailman rakentamiseen. Animaatiokaan ei ole hassumpaa TV-sarjalle. Sarja on selvästi kunnianhimoisesti tehty ja olen iloinen, että se löysi yleisönsä. Jatko-osa Legend of Korra on kuulemma yhä selvemmin aikuisyleisölle suunnattu, ja lieneekin esimerkki siitä, kuinka jotain tuoteperhettä aletaan kehittää selkeästi fanien ehdoilla.

Internetin myötä fanien ja animaation tekijöiden välisestä vuorovaikutuksesta on tullut yhä arkipäiväisempää. Animaatiosarjat eivät ole enää vain lapsille tuotettua massaviihdettä, vaan kilpailu aikuiskatsojista laajentaa kenttää ja omalta osaltaan saa varmasti animaatioteollisuuden pohtimaan sarjaformaatin mahdollisuuksia. Animen kohdalla kohderyhmien limittyminen on ollut arkipäivää jo ties kuinka kauan (eikä siellä animaatiolla ole ollut samanlaista leimaa "lasten mediana") mutta fanien mahdollisuudet vaikuttaa animaatiosarjojen sisältöön näyttäisi kuitenkin olevan jotain, joka on vahvassa nosteessa nimenomaan länsimaisessa animaatiossa. Mutta miten on, tuleeko animaatiotuotannosta tätä menoa aikuisfanien oma temmellyskenttä? Mitä lapset tulevaisuudessa katsovat?

4 kommenttia:

  1. Olipas hyvä ja pohtimaan laittava teksti! Olen itse huomannut, että etenkin vanhemman sukupolven silmissä kaikki piirretyt ovat lapsille tarkoitettuja, niinkuin sarjakuvatkin. Tai yleistämättä ainakin osa tuntemistani 50- ja 60-luvuilla syntyneistä pitää minua kauhean lapsellisena, koska katson animaatioita ja luen Aku Ankkaa. Nuoremmat sukupolvet sen sijaan tajuavat, että animaatiot voivat olla aikuisillekin suunnattuja. Pitäisikin näyttää näille animaatioita lapsellisina pitäville jotain vain aikuisille suunnattuja elokuvia, niin johan muuttuisi ääni kellossa. ;)

    Lopussa esittämääsi kysymykseen voisin vastata, että eivät kaikki animaatiot varmastikaan muutu vain aikuisille suunnatuiksi. Lapsikatsojat ovat kuitenkin niin suuri kohderyhmä, että pakko heidät on huomioida. :)

    Kivaa opiskeluvuotta sinne Irlantiin, nauti siellä olostasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, sukupolvikysymys on tässä hirveän olennainen. Voin kuvitella, että monet minua edeltävää sukupolvea edustavat voivat kokea hankalaksi kuvitella animaatiota muidenkin kuin lasten mediana. Sinänsä ei mikään ihme, sillä joitakin vuosikymmeniä sitten selkeästi aikuisille suunnattu valtavirran animaatio länsimaissa oli varsin vähäistä.

      Tuo on aivan totta, ja rehellisesti sanoen uskon, että lapsi- ja aikuiskatsojat voivat hyvinkin nauttia samasta sarjasta tai elokuvasta. Silti on mielenkiintoista nähdä, että millä tavoin käsitys "lastenohjelmista" muuttuu tulevaisuudessa!

      Kiitoksia ^^ Tällä hetkellä olen influenssan kourista, mutta eiköhän tästä vielä nousta o/

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoista pohdintaa ja herätti tosiaan paljon ajatuksia! Itselläkin tulee aina välillä mietittyä näitä juttuja, kun anime- ja mangaharrastus pitää kohderyhmäkeskustelun yleensä aika ajankohtaisena. On kiva lukea aiheesta myös länsipiirrettyjen näkökulmasta, kun sitä ei tule esille niin usein. Ehkä siksi, että animaatio mielletään ylipäänsä perinteisesti niin voimakkaasti joko lastenhöpöksi tai nykyään yhä enemmän "all audiences" -tyyliseksi viihteeksi, vaikka länsianimaationkin kenttä on lopulta aika kirjava. Tuo mainitsemasi Korra esimerkiksi on selkeästi sekä tyylillisesti että sisällöllisesti suunnattu enemmän teineille kuin lapsille (ja ainakin kolmoskauden rankimpien kohtausten jälkeen teki kyllä mieli kömpiä peiton alle sikiöasentoon tärisemään loppupäiväksi).

    Nostalgia Critichän teki jokin aika sitten videon siitä, miten lastensarjat ovat nykyisin parempia kuin koskaan juuri siksi, että ne käsittelevät tärkeitä teemoja kypsästi ja toimivat myös aikuisyleisölle (http://channelawesome.com/nostalgia-critic-are-kids-shows-better-now-than-ever/).

    Olen itsekin viime vuosina löytänyt lastensarjoja, jotka ovat vakuuttaneet nimenomaan aikuisena. TMNT 2012, Friendship Is Magic, Avatar ja Korra ovat tosi hyviä sarjoja paitsi lapsille myös aikuisille. Leffojen puolella homma näkyy tietysti vielä selvemmin, varmaan siksi että elokuva on ylipäänsä ollut pitkään tunnustetumpi taidemuoto kuin telkkarisarjat, vaikka Game of Thronesit ja kumppanit ovat alkaneet lisätä tv-formaatinkin kunnioitusta viime aikoina. Itse sanoisin, että animaatiosta on nimenomaan tulossa yhä selvemmin kaikille sopivaa viihdettä, eikä niinkään että se olisi hivuttautumassa enemmän aikuisten sisällöksi. Ainakin haluaisin ajatella niin, että muutos johtuu myös siitä, että yhä suurempi osa tekijöistä pitää lapsia kykeneväisinä vastaanottamaan ja käsittelemään fiksuja, "aikuismaisia" ja rankkojakin teemoja.

    Sekin on ihan mielenkiintoista muuten, että vaikka animaatio on yleensä mielletty ensisijaisesti lastenjutuksi, niin stop-motion-animaatioleffoilla on käsittääkseni leimallisesti ollut paljon aikuisempi maine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja Arana! Mainitsitkin kohderyhmän, jonka itse kylmästi sivuutin, eli teinit, jotka itse lasken tämän tekstin puitteissa "aikuisiksi", vaikka hehän ovat oikeastaan oma kohderyhmänsä ja jotkut animaatiosarjat tavoittelevat nimenomaan teini-ikäisiä katsojia.

      Olen itsekin huomannut tuon, että animaatiosarjojen muutos on kytköksissä "aikuisten sarjojen" kehitykseen. Lieneekö termiä "laatusarja" edes käytetty paljoa ennen tätä vuosikymmentä... :D Tv-sarjaan on alettu suhtautua vakavammin formaattina ylipäätään, joten on ymmärrettävää että tämä heijastuu myös animaatioon.

      Uskon itse samaa, että "all audiences" -tyyppinen lähestymistapa tulee jatkossakin olemaan vallitseva suuntaus animaatiosarjojen parissa. Esimerkiksi Disneyllähän on tunnetusti tiedetty jo vuosikymmenet, että lapset kyllä pystyvät käsittelemään ns. rankkoja aiheita, ja on hyvä että yhä useampi animaation parissa vaikuttava on lähtenyt samalla linjalle. Kaiken lisäksi lienee positiivista, jos animaatiosarjat ovat sellaisia, että aikuisiakin kiinnostaa seurata, sillä mikäs sen parempaa kuin lapsi ja vanhempi juttelemassa sarjan herättämistä ajatuksista!

      Kiitos videovinkistä, tuota pointtia yritin itsekin vähän hakea: animaatio on elämässä omanlaistaan "kultakautta"! En loppujen lopuksi tiedä animaatiosta perus valtavirtasetin ulkopuolelta kovin paljoa, mutta huomio myös tekniikan vaikutuksesta animaation synnyttämiin mielikuviin on kiehtova!

      Poista