keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ensisilmäyksellä: Joosef Unien Kuningas (2000)

Joosef Unien Kuningas on jännittävä tapaus siinä mielessä, että se taitaa olla Dreamworksin ainoa suoraan DVD:lle julkaistu kokopitkä elokuva, sekä studion ensimmäinen "jatko-osa", jos niin voidaan nyt puhua. Kyseessä on siis jonkinlainen oheistuote Egyptin prinssille, sillä elokuvahan perustuu Vanhan testamentin Joosef-tarinaan, joka kertoo miksi israelilaiset joutuivat Egyptiin alun alkaen. Vaikka Joosefia ei mainita Egyptin prinssissä oikeastaan ollenkaan, niin lähdetekstiin verraten voidaan ihan hyvin sanoa, että Joosef Unien Kuningas on Egyptin prinssin esiosa.

Joosefissa on pyritty selvästi samanlaiseen realistiseen tyyliin kuin Egyptin prinssissä, ja elokuvaa olisikin vaikea verrata mihinkän muuhun. On kuitenkin huomattava, että budjetti on elokuvan kohdalla ollut huomattavasti alempi, ja tämä toki näkyy myös lopputuloksessa: animaatio on paljon kömpelömpää eikä elokuvaan ole pystytty luomaan samanlaista vaikuttavuutta kuin edeltäjäänsä. Lisäksi hahmosuunnittelussakin on säästetty, Joosefin isoveljistä on hädin tuskin saatu jotenkin erottuvan näköisiä ja elokuvan lopulla pyörähtävä pikkuveli Benjaminkin on Joosef-kopio hiustyyliä myöten.

Päähenkilö Joosef on rehellisesti sanottuna aika ärsyttävä jätkä: vanhempiensa lellipentu joka vetää lonkkaa samalla kun isoveljet paiskivat töitä. Joosef-tarinan ydin, jossa häntä suositaan muiden kustannuksella koska hänellä on eri äiti, ei oikein istu länsimaiseen maailmankuvaan, ja näin ollen Joosefista on todella vaikeaa pitää hahmona. Hän on oikeastaan elokuvan ainoa päähenkilö, joten muut hahmot eivät oikeastaan "pelasta" sitä valtaisaa ärsytystä jonka hän ainakin itsessäni aheuttaa. Hän ei oikeastaan koe ihan mahdottomasti hahmokehitystä elokuvan aikana, mutta päädyttyään Egyptiin häntä ainakin jaksaa katsella vähän enemmän.

Elokuvan juonessa ehkä suurin ongelma on, ettei tarina muodosta kovin eheää draaman kaarta: elokuvan konfliktit ovat hajanaisia. Alussa dramatiikkaa luo tietysti veljien kaltoinkohtelu Joosefia kohtaan, mutta tämän jälkeen keskiöön näyttäisi tulevan Joosefin  luottamuksen horjuminen Jumalan suojelukseen, joka sekin tapahtuu vasta kun hänen isäntänsä vie hänet vankilaan. Tämäkin on kuitenkin vain väliaikaista, ja veljesdraama palaa takaisin kuvioihin loppupuolella kun Joosefin veljet tulevat Egyptiin pyytämään viljaa. On vaikea sanoa, kumpi näistä konflikteista on olennaisempi.

Pääosin Joosefin tarina ei ole aivan yhtä kuolemalla kyllästetty kuin Mooses-kertomus, eikä Joosef Unien Kuningaskaan ole elokuvana ihan yhtä synkkämielinen kuin Egyptin Prinssi. Tarina noudattelee varsin tarkasti alkuperäistä kertomusta, ja elokuva kuvaa kyllä orjuutta sen eri muodoissa ja Joosef joutuu vankilaan jouduttuaan ensiksi seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Ylipäätään elokuvaa leimaa samanlainen "totisuus" kuin Egyptin Prinssiäkin, joka yhdistettynä hajanaiseen juoneen tekee leffasta kyllä vähän tylsänkin.

Visuaalisesti Joosef Unien Kuningas kärsii samasta kuin useimmat muut suoraan DVD:lle julkaistut leffat: animaation taso ei ole kovin hyvä. Tämä kuitenkin johtuu suoraan budjetin pienuudesta, joten on ihan turha verrata halvempaa elokuvaa sellaisiin, joihin on myös rahallisesti panostettu. Itse olen huomannut, että Dreamworks käyttää isommista animaatiostudioista eniten kikkaa, jossa animaatiotyyliä muutetaan jossain kohtaa elokuvaa. Pääosin 2D-animoidussa Joosef Unien Kuninkaassa unikohtaukset on animoitu puhtaasti tietokoneella, poikkeuksena hänen oma unensa. Tämä toimisi oikein hyvin, ellei unikohtien animaatio olisi todella kökköä... Myös musiikki oli elokuvassa jotenkin todella ärsyttävää, joka kerta kun hahmot pärähtivät laulamaan niin sitä toivoi että kipale loppuisi jo.

Siitäkin huolimatta että budjetin pienuus paistoi elokuvasta läpi ja Joosef on enemmän tai vähemmän epäsamaistuttava päähenkilö, elokuva ei suinkaan ole karsein animaatiojatko-osa jonka olen nähnyt. Alkuperäinen tarina on kuitenkin hyvin vahva kertomus anteeksiannosta, ja Dreamworks on onneksi päättänyt suurilta osin olla sorkkimatta sitä. Jos juoni olisi mietitty vielä eheämmäksi ja jännitteisemmäksi, voisi elokuva olla jo aika mukava katselukokemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti