keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Perhe on pahin?

Pahoittelut postaustauosta, elämä niin sanotusti on vieny vähän mukanaan... Tällä kertaa onneksi tuli tehtyä vähän pitempi postaus.

Olen puhunut monesti animaatioiden kasvavasta perhetrendistä, ja kommenttiboksissa kaimani Sara pyysi, että kirjoittaisin jotain vähän pohdiskelevampaa postausta juurikin tästä perheaiheesta. Perhekeskeiset elokuvat kiinnostavat minua itseäni aivan erityisesti, ja siksi aihe onkin oikein mieluinen kirjoitettava. Päätin ottaa kirjoitukseeni tarkastelunäkökulmaksi sen, minkälaisia perheitä animaatioelokuvissa on ja millä tavoin perheenjäsenten välisiä suhteita käsitellään.

Länsimaisessa kulttuurissa vanhempien ja lasten muodostama ydinperhe ymmärretään tyypillisesti yhteiskunnan perusyksiköksi ja näin ollen se on klassisin esitys perhekokoonpanosta. Ironista sinänsä, että mitä epätavallisemmaksi perinteinen ydinperhe muuttuu, sitä enemmän se nousee rooliin animaatiossa. Pitkän historian omaavalla Disneyllä valtaosassa elokuvista perhettä ei käsitellä tai se koostuu vain yhdestä vanhemmasta. Ensimmäinen ydinperhe on Peter Pan -elokuvassa vuodelta 1953 esiityvä Kultasten perhe. Myös parissa sitä seuraavassa elokuvassa kuvataan perheitä, joissa on vanhemmat ja lapsi. Prinsessa Ruususessa Aurora on kuitenkin kasvanut erillään perheestään, eikä jälleennäkeminen ole varsinaisesti lämmin. Kaunottaressa ja Kulkurissakin ihmisten perhe-elämää kuvataan osin ulkopuolisen Kaunotar-koiran näkökulmasta. Kaunotar itsekin tosin saa omia lapsia elokuvan lopulla.

Leena on onnekas likka.
101 Dalmatialaisen jälkeen joudumme harppaamaan aina Mulaniin (1998) asti, jolloin tapaamme taas perinteisen ydinperheen. Mulania voisikin pitää eräänlaisena alkusoittona enemmän perhekeskeisille elokuville. Mulanin ja Tarzanin käsittelemästä perheen kunniasta siirrytään varsin sutjakkaasti muihin teemoihin. Keisarin uudet kuviot-elokuvassa tapaamme suorastaan harvinaisuuden: varsin pieneen osaan jäävä Chicha on kahden pienen lapsen äiti ja viimeisillään raskaana. Pachan ja Chichan perhe edustaakin hyvin tasapainoista perhettä. Tämän jälkeen tapaamme vielä Tianan perheen Prinsessa ja Sammakko -elokuvan alussa, mutta tämäkin perhe kutistuu pian alkuminuuttien jälkeen perinteiseen Disneyn yksi vanhempi ja lapsi -komboon, niin kuin Frozenissa esiintyvä kuningasperhe.

Disneyn elokuvissa perhedynamiikka on jäänyt yleensä hieman taka-alalle ja saanut antaa tilaa hahmojen muulle kehitykselle. Pixar otti kuitenkin askeleen toiseen suuntaan: vuonna 2005 ilmestyneessä Ihmeperhe-elokuvassa on pääosassa epätavallinen mutta kuitenkin niin tavallinen ydinperhe. Pixar palasi ydinperheteemaan toistekin uudemmassa elokuvassa Urhea, jossa perhesuhteet ovat myös kovasti tapetilla. Myös Dreamworksin Croodeissa ja Sony Animationin Artturi Joulu -elokuvissa on pääosassa kaksi varsin omalaatuista perhettä. Ydinperheiden suosio on tasaisesti nousemassa, myös elokuvat Ice Age 4 ja Rio 2 kuvaavat perhe-elämää, ja Ihmeperheeseen ja Croodeihin on jo lupailtu jatko-osia.


Kuten kuitenkin tiedämme, kaikki eivät asu perinteisen ydinperheen kanssa, ja muunkinlaisia perheitä on animaation parissa onneksi nähty. Varsinkin 90-luvun Disneyllä on tarjota yksinhuoltajaisien perheitä: Pieni Merenneito, Kaunotar ja Hirviö, Aladdin ja Pocahontas kertovat isistä ja tyttäristä. Kaikkiin liittyy asetelma terveestä isän ja nuoren tyttären suhteesta, jossa tytär näyttäisi toivovan elämältään ehkä hieman eri asioita kuin isä. Vaikka kuollut äiti varmasti kummittelee suhteen taustalla, niin näissä elokuvissa asia ei kuitenkaan nouse kovin vahvasti esiin. Isät ja pojat kamppailevat samojen asioiden kanssa, ainakin jos elokuvia Nemoa etsimässä, Näin koulutat lohikäärmeesi ja Kung-Fu Panda on uskominen. Yksinhuoltajaäidit ovat yllättävää kyllä harvinaisempia kuin isät, mutta ainakin elokuvassa Aarreplaneetta on tällainenkin tilanne nähty. Myös Aristokateissa Herttuatar-kissa huolehtii yksin kolmesta lapsestaan, kunnes löytää mukuloilleen isäpuolen.

Useimmilla animaatiohahmoilla ei ole sisaruksia, ja sisaruussuhteet ovat menneinä vuosina jääneet paljolti varjoon elokuvissa. Disneyllä ollaan kuitenkin tehty tässä asiassa suunnanmuutos, ja 2000-luvun elokuvista Karhuveljeni Koda ja Lilo & Stitch kuvaavat sisarusten muodostamia perheitä. Myös Disneyn uusimmassa elokuvassa Frozen on kahden siskoksen muodostama perhe, ja myös tulevassa elokuvassa Big Hero 6 kuuluu päähenkilökaartiin veljekset. Sisaruusssuhteesta saakin aikaan monenlaista draamaa, ja edellä mainitut elokuvat kuvaavatkin hyvin erilaisia sisaruskatraita. Toivottavasti muutkin yhtiöt innostuisivat käsittelemään erilaisia sisaruksia!

Veljesrakkautta
Aina perhe-elämä ei ole onnellista. Disneyn elokuvissa on kuvattu myös perheitä, joissa esiintyy manipulaatiota ja hyväksikäyttöä. Mieleen muistunevat ainakin ikoniset prinsessaelokuvat Lumikki ja Tuhkimo, joissa pääasiallisen antagonistin rooli lankeaa pahalle äitipuolelle. Notre Damen kellonsoittaja ja Kaksin Karkuteillä kuvaavat moraaliltaan vääristynyttä ottovanhempaa. Kaksin karkuteillä-elokuvassa epäonninen perhetilanne johtaa lopulta todellisen perheen etsimiseen. Oman perheenjäsenten ja samalla oman paikan etsimistä kuvataan myös elokuvissa Herkules ja Don Bluthin Anastasia. Herkules onkin siitä mielenkiintoinen animaatiohahmo, että hänellä on kahdet vanhemmat jotka kummatkin pitävät häntä poikanaan. Pahan perheenjäsenen rooli annetaan yleensä äitipuolelle tai kasvattajalle, mutta Dreamworksin Joosef Unien Kuningas -elokuvassa pahantekijöiksi nousevat biologiset sukulaiset.

Perheeseen kohdistuva kriisi on ollut Disneylle tyypillinen teema. Elokuvat Bambi ja Leijonakuningas käsittelevät perheenjäsenen kuolemaa, samoin kuin myös Karhuveljeni Koda. Päähenkilöt ovat elokuvissa varsin nuoria, joka tekee perheenjäsenen menettämisestä hyvin shokeeraavan kokemuksen. Pixarin UP kuvaa vanhan miehen surua puolison kuoleman jälkeen. Dreamworks on monissa varhaisemmissa piirroselokuvissaan käsitellyt niin sanottua kahden maailman ongelmaa ja tästä kumpuavaa identiteettikriisiä. Egyptin Prinssi -elokuvassa tämä linkittyy erityisesti perheeseen. Kyseinen elokuva sisältääkin todella monipuolista pohdintaa perheen merkityksestä. Myös Disneyn Tarzan kuvaa roolia kasvattiperheessä ja isän menetystä.




Riemukas Robinsonin perhe esittelee meille niin sanotun "laajennetun perheen", johon kuuluvat ydinperheen lisäksi isovanhemmat ja vanhempien sisarukset. 101 Dalmatialaisen Pongon ja Perditan perheettäkin voi huoletta kutsua suurperheeksi, kuuluuhan siihen 99 koiranpentua. Monenlaisia perheitä on siis länsimaisessa animaatiossa nähty, ja lastenkasvattajiksi sopivat todistetusti niin pahikset, apinat, sudet kuin peikotkin. Mutta perheaihe ei onneksi ole vielä aivan loppuun kaluttu. Sateenkaariperheitä ei toistaiseksi ole vielä animaatiossa nähty, vaikka jonakin päivänä niillekin on varmasti aikansa. (Tai no, Timon ja Pumba onnistuivat kasvatushommissa loppujen lopuksi ihan hyvin...!) Lisäksi avioerolapsia saa animaatiosta etsiä ihan suurennuslasin kanssa, ehkä ainoana tulee mieleen UP-elokuvan Rasmus, jonka perhettä kyllä ei paljoakaan elokuvassa käsitellä. Isovanhemmat ovat myös sellainen ryhmä jotka tosielämässä kuuluvat usein kiinteästi osaksi perhe-elämään mutta joita animaatiossa voisi näkyä enemmänkin.

Yksi kiinnostava näkökanta animaatioperheisiin on myös se, että kuka on elokuvassa keskiössä ja kenen näkökulmasta perhe-elämää tarkastellaan. Edellä mainituissa elokuvissa esimerkiksi vanhemman ja lapsen suhdetta käsitellään usein enemmän lapsen näkökulmasta, sillä päähenkilöt ovat animaatioissa yleensä nuoria. Virkistäviä poikkeuksiakin onneksi löytyy: Nemoa Etsimässä korostaa aika lailla tasapuolisesti isän ja pojan näkökantoja, ja Illumination Entertainmentin Itse Ilkimys-elokuva kuvaa päähenkilö Grun kasvua isäksi. Vanhempien näkökulmaa olisi kiva saada lisää entisestään, ja esimerkiksi Pixarin Ihmeperheen ja UPin sisältämää avioliiton kuvaus puuttuu paljolti muiden yhtiöiden elokuvista.

Anastasia-elokuvassa nähdään yksi harvoista animaatiomummoista.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden sisällä voi kyllä nähdä animaatioperheiden käsittelyn muuttuneen entistä rikkaammaksi. Perhe ei ole enää vain jotain, josta kumpuavat ristiriidat liikuttavat juonta eteenpäin, vaan se on nostettu yhä useammin elokuvan keskiöön, ja perheenjäsenet eivät ole vain sivuhenkilöitä. Perhe on hyvä aihe, koska se koskettaa ihmisiä kaikenlaisista ikäryhmistä ja taustoista, ja se on aina ajankohtainen. Toki jotkut perhekuvioitkin alkavat käydä kliseisiksi, mutta onneksi animaatioteollisuudella on vielä monta polkua käymättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti