perjantai 21. helmikuuta 2014

Ajatuksia: Prinsessa ja Sammakko (2009)

"Hän on minun Evangelineni."
Prinsessa ja sammakko on siitä merkityksellinen itselleni, että se taitaa olla ensimmäinen Disneyn elokuva, jonka olen ikinä nähnyt ensi-illassa. Pitäisin sitä näin ollen jonkinlaisena alkuna omalle aktiiviselle animaatioharrastukselleni. Muistan myös elävästi elokuvaan liittyvän hypen internetissä, sillä se oli sekä ensimmäinen käsinpiirretty animaatio sitten Lehmäjengin, että myös elokuva jossa oli kauan odotettu tummaihoinen prinsessa. Näin parinkin vuoden jälkeen monet Disneyn fanit ovat sitä mieltä, että kyseessä on oman aikansa "Pieni Merenneito" - elokuva, joka vei Disneyn uudelle aikakaudelle.

Prinsessa ja sammakko ei ole mielestäni aivan "perinteinen" satuelokuva, vaan se yhdistelee satua ja hieman enemmän moderniin aikoihin sijoittuvaa fantasiaa. Tämä ei ole ratkaisuna lainkaan huono, vaan sen avulla Prinsessa ja sammakko pyrkii irroittautumaan perinteisistä sadun kaavoista ja tekeekin sen varsin onnistuneeksi. 1900-luvun alun New Orleans toimii, vaikka toki aikakausi näkyy eniten pääasiallisesti musiikissa. Tianan ja hänen ystävänsä Charlotten välinen kontrasti on myös huomio ajan yhteiskunnallisista oloista, mutta elokuva ei pyri autenttiseen ajankuvaan. Se ei ole puute: Disneyn elokuvat pyri kivenkovaan realismiin eikä sitä tarvitsekaan meidän niiltä vaatia.

Elokuvan tarina on hyvin hahmovetoinen ja hahmokaarti onkin varsin laaja. Päähenkilö Tiana on tehty eräänlaiseksi tietoiseksi vastakohdaksi prinsessastereotypialle: köyhistä oloista tuleva afroamerikkalainen tyttö, joka periamerikkalaiseen malliin uskoo kovan työn olevan avain onneen ja menestykseen. Monen muun Disneyn prinsessan tavoin (vrt. Ariel, Pocahontas, Mulan ja Elsa) Tianan suhde jo kuolleeseen isään on merkittävä taustatekijä hänen pyrkimyksissään perustaa oma ravintola. Tianan työlle ja ahkeruudelle antamaa arvoa alleviivataan elokuvassa paljon, ja sen osoitetaan olevan sekä hyvä että huono puoli hänen luonteessaan.

Ilahduttavana yllätyksenä Prinsessa ja Sammakko taluttaa esille myös toisen merkittävän naishenkilön: Tianan ystävä Charlotte ei ole mikään turhanpäiväinen sivuhahmo vaan oikeasti merkittävä henkilö. Hän on myös kiintoisa ja moniulotteinen hahmo: piloille hemmoteltu ja turhamainen neiti jonka elämäntavoite on prinsessaksi tuleminen, mutta kuitenkin sisimmissään hyväsydäminen ja valmis toimimaan epäitsekkäästi. Hän toimii elokuvassa tietynlaisena vastavoimana Tianalle ja hänellä on myös antagonistisia ominaisuuksia. Ihan mahtava hahmo, jossa on luonnetta!
Voodootaikuri Mama Odie jututtaa Naveenia.
Tärkeimmissä miesosissa ovat prinssi Naveen, Lawrence ja Tohtori Facilier. Prinssi Naveen on laiska ja vähän ärsyttäväkin naistenmies, jonka lempitouhua on ukulelen rämpyttely, ja Lawrence on hänen palvelijansa, joka on totaalisen kyllästynyt asemaansa. Facilier lupaa voodo-taikojensa avulla täyttää kaksikon toiveet: Naveenin ei tarvitse mennä töihin ja Lawrence saa pönkitettyä asemaansa. Tuloksena tästä on se, että Naveen muuttuu sammakoksi ja Lawrence saa hänen hahmonsa. Facilier ja Lawrence ovat erikoinen pahiskaksikko: vaikka Lawrence onkin "törttöilevän apurin" roolissa, hänellä on selvästi omia intressejä, verattuna tyypillisiin pahis-sidekickeihin. Toisaalta hän ei ole järin aktiivinen vaan lähinnä Facilierin oman suunnitelman välikappale. Facilier on myös pahiksena poikkeuksellinen siinä, että hän ei ole "itsensä herra", vaan hänen toiminnalleen löytyy vahva motivaattori eli oman hengen pelastaminen.

Kiinnostavia ihmishahmoja siis tarinassa riittää, ja lisäksi Disneyn elokuviin kuuluvat myös eläinhahmoiset sidekickit. Prinsessa ja sammakossa tätä roolia hoitavat alligaattori Louis ja tulikärpänen Ray. He ovat hahmoina hauskoja ja onnistuneita, ja on loogista että sammakon hahmossa olevia ihmisiä auttavat muut rämeen eläimet. He eivät vain pyöri mukana vaan erityisesti Louisilla on myös omia intressejä. Hahmot tuntuvat katsojista sympaattisilta, joten sanoisin että Ray & Louis ovat onnistunut sidekick-duo.

Hahmojen välinen draama on elokuvassa isossa osassa, ja elokuvan juoni perustuukin paljon hahmokehitykselle. Kiinnostavaa kyllä, Tiana ja Naveen aloittavat Disneyn klassikoissa "paritropen", jota toistetaan jossain muodossa kolmesta neljästä sitä seuraavassa leffassa (Kaksin karkuteillä, Räyhä-Ralf, Frozen). Tiana ja Naveen joutuvat lähtemään yhteiselle matkalle jotenkuten vasten tahtoaan, inhoavat alussa toisiaan mutta tunteet muuttuvat matkan aikana. Ankaran toiston takia tropesta on jo alkanut lähteä maku, mutta Prinsessan ja Sammakon aikaan se oli piristävää vaihtelua edellisten prinsessaleffojen rakkautta ensisilmäyksellä-kaavalle. Lisäksi Tianan ja Naveenin kokema epävarmuus asian äärellä on kuvattu mielestäni hellyyttävästi ja uskottavasti, ja sydämensä särkeneen Tianan tiuskahdus Raylle siitä, että Evangeline on vain eloton tähti, oli jotenkin hyvin realistinen reaktio.

Prinsessan ja Sammakon ongelmaksi muodostuu eniten juonen rönsyilevyys. Samaan aikaan pyöritetään kahta juonikuviota: Tiana ja Naveen haluavat muuttua ihmisiksi ja toisaalla Lawrence yrittää prinssin hahmossa naida rikkaan Charlotten. Vaikka nämä kaksi tarinakaarta kietoutuvatkin tiukasti yhteen, jää lyhyen piirroselokuvan kohdalla lopetus hieman säheltämiseksi. Onnistuneinta juonessa on ehkä Tianan ja Naveenin suhteen kehityksen kuvaus ja siitä kimpoava draama, vaikka se lopussa tuntuukin jo hieman liioittelulta. Vaikka yleensä en kiinnitä animaatioleffojen juoniaukkoihin suurempaa huomiota, niin tämän elokuvan kohdalla jää epäselväksi, että miksi Tiana unohtaa lopussa kokonaan, että "Naveeneja" on oikeastaan kaksi.

Loppu on Prinsessassa ja Sammakossa kuitenkin onnistunut. Disney päätti onneksi unohtaa valekuolema-tropen, ja Rayn hautajaisia kuvaava osio on hyvä. Vaikka ajatuksena siirtymä hautajaisista häihin tuntuu kököltä, niin tämä on handlattu elokuvassa hyvin. Prinsessan ja Sammakon onnellinen loppu tuntuu mielestäni jotenkin erityisen sydäntä lämmittävältä, sillä vaikka Tiana tai Naveenkaan ei suinkaan ollut elokuvan alussa onneton, kuvattiin heidän elämänsä jotakuinkin "henkisesti tyhjänä" ennen kuin he tapasivat toisensa, ja lopussa asiat löytävät oikean paikkansa. Elokuvan vahvuuksiin kuuluukin se, että sen opetus ei ole vain lattea "usko unelmiisi" vai mikä lie, vaan Prinsessalla ja Sammakolla on suurempaakin filosofista antia.

Musiikista minulla ei ole oikein mitään sanottavaa: jazzahtava meininki sopii aikakauteen, muta oikeastaan elokuvan laulut unohtuvat omasta mielestä aika nopeasti. Ainoastaan Facilierin "Suhteet henkimaailmaan" jää mieleen pyörryttävän visuaalisuutensa takia. Tehosteina käytetyt neonvärit toimivat mahtavasti, ja kuorokin on vaikuttava! Varmasti yksi hurjimpia pahislauluja Disneyllä, ja tuo tyylillään viboja Pienen Merenneidon "Onnettomat sielut"-pahislaulusta, joka myös pyrkii viattoman uhrin suostutteluun. Myös elokuvan suomidubbaus on tasaista Disney-laatua, jota jaksaa kuunnella. Tällä kertaa katsoin elokuvan englanniksi, jossa on kieltämättä oma koukkunsa.

Pääosin pidän Prinsessaa ja Sammakkoa onnistuneena elokuvana, joka on kiintoisa paluu prinsessasatujen perinteeseen: klassisia elementtejä yhdistetty uudenlaisiin juonenkäänteisiin. Elokuva ei mielestäni pysty aivan samanlaiseen henkeäsalpaavaan vaikuttavuuteen kuin jotkut eniten lemppariklassikot, mutta se tarkoituksellisesti lähentelee tyylillään ikonisten klassikkojen sadunomaisuutta. Toisaalta elokuvassa on myös monia hyviä ominaisuuksia jotka tulivat vallitseviksi Disneyllä vasta 2000-luvulla, kuten monipuoliset ja ei-karikatyyriset henkilöhahmot. Mielestäni Prinsessa ja Sammakko onkin varsin onnistunut yritys "päivittää" prinsessaelokuvaa modernimpaan suuntaan. Kuitenkin juonen paikoittainen levähtäminen ja yksinkertaisesti "sen jonkin" puute (Mahtava musiikki? Joku sydäntä särkevän eeppinen kohtaus? En tiedä!) jäi ainakin itselleni vielä vaivaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti